Hyppää sisältöön

Honkala nauttii Ryder Cup -kokemuksesta täysin rinnoin

Matias Honkala oli yhtä hymyä Hazeltinessa.

Matias Honkala valittiin Suomen amatöörien MM-joukkueeseen ja juniorien Ryder Cup -kisan. Hän valitsi jälkimmäisen. Se kannatti, sillä nuori mies oli yhtä hymyä, kun GoGolf tapasi hänet torstaina.

GoGolf tapasi juniorien Ryder Cup -kisaan valitun Matias Honkalan Hazeltinessa. Euroopan joukkue hävisi ottelun Yhdysvaltoja vastaan selvästi. Silti Honkalaa ei ole kaduttanut se, että hän valitsi Ryder Cupin MM-kisojen sijaan.

”Aivan huikea kokemus. Varmasti parhaista viikoista, mitä olen ikinä viettänyt golfin parissa”, Honkala sanoi.

Tässä GoGolfin eiliseltä live-haastattelu (mikäli video ei näy, päiviä selaimen sivu uudelleen.)

Honkala hävisi kaikki kolme otteluaan kisassa, mutta sai lohdutuspalkinnon keskiviikkona, kun heidän joukkueensa voitti yhdeksän reiän Best Ball -ystävyysottelun varsinaisella kisakentällä. Joukkueissa pelasi kaksi eurooppalais- ja kaksi yhdysvaltalaispelaajaa.

Honkala näki kolme reikää ennen maalia tulostaulusta, että kisan kärkiryhmä oli pelannut kierroksensa neljä alle parin. Honkala kertoi ryhmälleen, että nyt tehdään kolme birdietä loppuun – ja näin tapahtui. Honkalan ryhmän lopputulos oli viisi alle parin.

Starojen tapahtuminen sykähdytti

Ennen ystävyysottelua Euroopan Ryder Cup -joukkueen kapteeni Darren Clarke piti motivaatiopuheen, jossa hän kehotti nuoria pelaamaan rennosti, vaikka yleisöä olikin runsaasti seuraamassa nuorten pelaajien lähtöä ykkösen tiiltä. Hän muistutti, että myös huippupelaajia jännittää siinä tilanteessa.

Honkala kertoikin, että pystyi pelaamaan todella rennosti, vaikka heidän peliään oli seuraamassa satapäin ihmisiä. Clarken lisäksi myös moni pelaaja kävi vaihtamassa muutaman sanan nuorisokaartin kanssa ja antamassa vinkkejä.

Martin Kaymerin kanssa pääsin ottamaan puttikisaa”, Honkala sanoi.

Ystävyysottelun yhdeksän reikää kisakentällä Honkala pelasi pariin. Hän teki kaksi bogia ja kaksi birdietä. Nuoret pelasivat kentän suurin piirtein samoilta tiiltä kuin päätähdet.

”Viheriöt olivat nopeat, mutta eivät kovinkaan muodokkaat. Ohjeeksi meille annettiin, että minimum speed, maximum brake”, Honkala kertasi.

Honkala aikoo seurata Ryder Cupia täydet kolme päivää. Hän aikoo seurata tarkasti esikuviensa peliä ja opikseen heidän tekemisistään. Takaisin Suomeen hän palaa lokakuun kolmas päivä.

Etsi luettavaa