Hyppää sisältöön

Hole-in-one neljän viikon matkan alkuun – Maritta Paananen osui 20 vuoden yrittämisen jälkeen

Maritta Paanen sai holaristaan onnittelut ja ikimuistoisen lipun Luminen golfkeskuksen edustajalta

Hole-in-onen tekeminen on useimmille pelaajille golfuran merkittävin hetki. Usein ne tulevat yllättäen ja jopa pelikaverin avustamana, kuten kävi Maritta Paanaselle

Vuodesta 1999 golfia harrastanut Maritta Paananen on yhdessä ystävättärensä Päivi Pohjolan kanssa neljän viikon golfmatkalla Costa Dauradalla, reilun tunnin ajomatkan päässä etelään Barcelonasta.

Matkansa kolmantena päivänä parivaljakko pelasi Lumine Lakesin kenttää. 

”Seitsemännnellä (par-3, 90 metriä) muut olivat jo lyöneet ja minulla oli rautaseiska kädessä. Päivi totesi sen olevan liikaa, niinpä vaihdon kahdeksikkoon ja löin minulle hyvän lyönnin. Ryhmässämme kiertänyt ruotsalaisnainen huusi hetken kuluttua, että pallo meni reikään. Luulin hänenen erehtyneen, mutta kun pääsimme lähemmäksi, tämä varmistui ja pallon reiästä poimittuani alkoi juhlinta. Yhdessä koettu ja jaettu ilo on paras ilo, golfissakin”, Paananen muistelee maanantain huippuhetkeään.

”Päiviä minun on kiittäminen mailanvalinnasta. Mukavaa oli myös se, että samaan aikaan kentällä oli GolfReseptin suomalaisryhmä, joka liittyi seuraamme skoolaamaan kuohuvaa GoGolfin holarivakuutukseen liittyen.”

Costa Dauradalla Paananen ja Pohjola ovat ensimmäistä kertaa. 

Luminen kenttiä hoidetaan tavanomaistakin paremmin, sillä reilun parin viikon kuluttua siellä pelataan ET:n karsintafinaali

Luminen kenttiä hoidetaan tavanomaistakin paremmin, sillä reilun parin viikon kuluttua siellä pelataan ET:n karsintafinaali

Lumine,

”Golfmessuilla GolfReseptin Jenni Viinikka suositteli kohdetta, varasimme meille mieluisan stay & play paketin. Halusimme asua kaupungissa, jossa on elämäää ympärillä. Asunnon, sen sijainnin ja golfin osalta olemme oikeassa paikassa. Lämpöäkin on ollut reilusti yli 20 astetta, kyllä täällä viihtyy”, Paananen kehuu Cambrilsin kaupunkia ja sen rantamaisemia.

Paananen ja Pohjola aikovat seuraavien viikkojen aikana piipahtaa ainakin yhden vuorokauden matkalla Barcelonassa. 

Matkansa loppuvaiheilla heillä on mahdollisuus myös seurata läheltä European Tourin karsintafinaalia, joka pelataan kuuden kierroksen mittaisina Luminen kentillä (15.-20.11).

”Ehdottomasti menemme pitämään suomalaispelaajille peukkua ylhäällä, huippupelaajia seuraamalla voi saada toimivia ajatuksia omaankin peliin”, Maritta Paananen toteaa lopuksi.

Lumine 

GolfResepti

Etsi luettavaa