Hyppää sisältöön

Hill Side Golfin kohtaloa surkutellaan sosiaalisessa mediassa – mutta onko kentän tarinassa nähty viimeinen luku?

Hill Side Golfin Hill-kentältä aukeaa näkymät suomalaiseen kansallismaisemaan.

Hill Side Golf hakeutuu konkurssiin lähipäivinä. Seuraavaksi jännitetään, löytyykö kentälle jatkajaa. Sosiaalisessa mediassa moni sitä ainakin toivoi.

GOGOLF UUTISOI perjantaina ensimmäisenä, että Vihdissä sijaitseva Hill Side Golf & Country Club Oy aiotaan hakea konkurssiin ja että kentän normaali toiminta on lakannut. Uutinen kiinnosti valtavasti ja levisi Helsingin Sanomien myötä valtamediaan.

Sosiaalisessa mediassa asiaa harmiteltiin. Kauniissa suomalaisessa kansallismaisemassa sijaitsevia kenttiä pidettiin kauniina ja kivoina, ja fasiliteetit olivat muutenkin kunnossa harjoittelualueita ja klubitaloa myöten.

Vilkasta keskustelua konkurssiuutinen herätti esimerkiksi Facebookin avoimessa Golfaamaan-ryhmässä, jossa moni ilmaisi tunteitaan paitsi kommentoimalla myös klikkaamalla tykkäämistä ilmaisevan peukku-emojin sijaan surullisuutta kuvaavaa emojia.

”Surullista”, kirjoitti yksi. ”Näinkö siinä kävi”, ihmetteli toinen. ”Kaks hemmetin kivaa kenttää…sad sad sad!”, harmitteli kolmas.

Toisaalta jotkut muistuttivat, että monelle osakkeenomistajalle konkurssi saattoi olla myös helpotus, sillä kentän kaatumisen myötä poistuu vuosittainen pakkovastike. Kentän osakkeilla ei ole ollut pitkään aikaan arvoa jälkimarkkinoilla.

 

JOTKUT OLIVAT myös sitä mieltä, että Hill Side Golfin konkurssi tuskin jää ainoaksi golfkentän konkurssiksi Suomessa tänä vuonna. Toisaalta moni kommentoijista oli kuitenkin sitä mieltä, että joku muu ottaa kentän liiketoiminnan hoitaakseen eli käytännössä ostaa golfkentän konkurssipesältä, jonka suurin velkoja on Handelsbanken.

”Toivottavasti joku saa jatkaa toimintaa, eikä väyliä kynnetä perunapelloiksi. Paikka on hieman haastava sijaintinsa puolesta ja investointeja on tehty rohkeasti, mutta hieno kokonaisuus, jonka soisi jatkavan toimintaansa golfkenttänä”, eräs Golffaamaan-ryhmän jäsen kommentoi.

Konkurssipesässä valtaa käyttävä Handelsbanken yrittää epäilemättä löytää kentälle ostajan, sillä golfkenttänä Hill Side Golfista saa varmasti parhaan hinnan, joilla se voi pienentää luottotappioitaan.

Velkaa Hill Side Golfilla oli 4–4,5 miljoonaa euroa. Vihdin Uutiset uutisoi lauantaina, että Vihdin kunnalla oli tiettävästi takausvastuita veloista noin 800 000 euroa. Saman verran takausvastuita lienee Finnveralla, joka lehden mukaan takasi Vihdin kunnan kanssa vuonna 2009 puoliksi 2,5 miljoonan euron lainan Hill Side Golf & Country Oy:lle.

 

MIKÄLI KONKURSSIPESÄ aikoo saada Hill Side Golfista hyvän kauppahinnan, se ei voi jättää kenttää kasvamaan vesakkoa ensi kesänä. Viime kesänä kenttä oli helteistä huolimatta hyvässä kunnossa.

Arvon säilyttämiseksi konkurssipesän voi olla järkevää jopa ylläpitää kenttää itse, jos se ei saa sitä nopeasti myytyä.

Mutta onko hieman syrjässä sijaitsevan 36-reikäisen kentän toiminnasta mahdollista saada taloudellisesti kannattavaa markkinaehtoisesti ilman vakaata vastiketuottoa. 

Sitä varmasti moni golfkentän pyörittämisestä unelmoiva taho parhaillaan tahoillaan laskeskelee. Oleellisena osana tässä Excel-harjoituksessa on tietysti se, mikä tulee olemaan Hill Side Golfin kauppahinta.

Etsi luettavaa