Hyppää sisältöön

Henni Mustonen ja Eemeli Anttonen Erkko Trophyn kärjessä

Henni Mustonen on hankalan alkukauden jälkeen löytänyt voitoisan vireen

HGK:n kentällä Talissa pelataan perjantaina ja lauantaina korkeatasoista golfia ja nähdään suurella todennäköisyydellä erittäin jännittäviä loppuratkaisuja.

Finnish Amateur Championship, Erkko Trophy käynnistyi kauniissa auringonpaisteessa torstaiaamuna Helsingin Golfklubilla.
Perinteikäs kilpailu järjestetään jo 56.kerran. Loistokuntoinen Talin kenttä haastoi pelaajat  etenkin viheriölllään, kärkipaikoilta löytyy ennakkosuosikkien lisäksi yllättäjiäkin.

Miesten sarjan kärjessä omilla luvuillaan tuloksella -6/65 on Eemeli Anttonen.
18-vuotias Oulun Golfkerhon kasvatti pelaa ensimmäisessä Erkossaan ja lukeutuu yllättäjäkategoriaan, vaikka raamikas nuori mies onkin jo pokannut SM-hopeaa juniorireikäpeleistä tänä kesänä.
”Kausi on ollut tosi tasainen tähän asti, ja olen odottanut että tällainen huippuveto tulisi. Ei edes jännittänyt tänään, ja mietinkin että mikä on vikana”, tyytyväinen Anttonen myhäili.

Eemeli Anttonen teki kierroksellaan kuusi birdietä ja yhden bogeyn

Eemeli Anttonen teki kierroksellaan kuusi birdietä ja yhden bogeyn

Golfliitto

Huipputuloksen avaimet löytyivät varmasta kenttäpelistä ja muutamasta pidemmästä upotetusta putista.
”Aika virheetöntä peliä ylipäänsä, paljon birdiepaikkoja vaikken ihan lipun vieressä ollutkaan.”

Toista sijaa tuloksella -3 jakavat Eemeli Järvinen ja Viron Ken-Marten Soo. Miehissä yhteensä 12 pelaajaa alitti ihannetuloksen.
Erityismaininnan ansaitsee vastikään midien SM-lyöntipelikultaa voittanut Keijo Jaakola, joka osallistuu Erkko Trophyyn jo ennätyksellisesti 24. kerran.
Jaakolan kierrostulos torstaina +3/74, joka oikeuttaa sijaan 35..

Henni Mustonen tavoittelee triplaa

Naiset pääsivät matkaan iltapäivällä, ja kärkipaikan valloittivat par-tuloksella 71 Henni Mustonen sekä eagleen kierroksensa lopettanut Emilia Väistö.
Pitkälyöntinen Mustonen hakee Erkosta historiallista ”triplaa”, sillä hän on jo tänä kesänä voittanut sekä 21-vuotiaiden että naisten lyöntipelimestaruudet.
Väistö, 17, on puolestaan menestynyt hyvin juniorisarjoissa ja valittiin heinäkuussa tyttöjen EM-joukkueeseen.

Ensimmäisenä päivänä ei kuitenkaan isoja irtiottoja nähty Suosikeista kansainvälisillä kentillä aiempina vuosina erittäin hyviä tuloksia saavuttaneet Kerttu Hiltunen (+1) ja Anna Backman (+2) ovat tässä vaiheessa vakavimmat haastajat heitä huomattavasti kokemattomammalle nopeaa nousulle kotimaiseeen tähdistöön tekevälle Mustoselle.
Perjantain lähdöt Helsingin Golfklubilla käynnistyvät  klo 7.30 , naiset starttaavat kentälle ensin.

Tulospalvelu

Tulospalvelu, naiset

Lähde: Golfliiton tiedote

Etsi luettavaa