Golfkentät täyttyvät viikonloppuna – hyvien pelikelien ennustetaan jatkuvan pitkälle seuraavaan viikkoon

Läpi vuorokauden plussan puolella pysyvät lämpötilat mahdollistavat pelaamisen niillä kymmenillä kentillä, jotka jatkavat kauttaan viikonloppuna ja seuraavalla viikolla.
Golfkentälle kirmaavia pelaajia bägeineen on viikonloppuna laajalti liikenteessä ympäri Suomen. Voimakkaat sadejaksot ovat tehneet osan kentistä märiksi, kuivin jaloin pääsee kuitenkin viikonloppuna pelaamaan varsin yleisesti, sillä sateen mahdollisuus näkyy ennusteissa vasta myöhemmin alkavalla viikolla.
Yöpakkasten ei pitäisi pelejä siirtää lähes pariin viikkoon. Mittarin lukemat pysyvät reilustikin plussan puolella läpi vuorokauden Etelä-Suomen lisäksi myös pitkälle pohjoisempaan mentäessä, jos ennusteet pitävät kutinsa.
Niillä kentillä joilla jäsenet yleisestikin pelaavat valtaosan kierroksista, viikonlopun parhaat ajat ovat hyvin bookattuja. Vieraspelaajat ovat lämpimästi tervetulleita suurimmalle osalle avoinna olevista kentistä.
Pelaaminen syksyisellä kentälllä on huomatttavasti sesonkia huokeampaa, etenkin viikolla. Suurimmalla osalla18-reikäisistä kentistä pelimaksu on pudotettu shokeeraavasti jop 10-40 euron välille.

Laaksonen nostaa syyskunnoltaan herkkupalojen joukkoon Nordcenterin Benzin, jossa alkukaudesta eteenpäin on panostettu hiekotuksen ja holkituksen kehittämiseen.
”Oli kyllä upeaa pelata. Pinnat oli mainiossa kunnossa, eikä märkyyttä ollut havaittavissa kuin muutamissa kohdissa.”
Laaksonen osallistuu kentänhoidon puolelta keskusteluun, kun GoGolfin kenttien syksyn hoitotoimenpiteistä ja aukioloajoista syksyn edetessä tehdään päätöksiä.
”Hillsin mustalle kentälle on tällä viikolla tehty paljon ilmastuksia. Kenttä avataan uudelleen viikonloppua varten ja ilmastuksia jatketaan sitten taas ensi viikolla. Punaisen kentän syystoimenpiteet tehtiin aiemmin syksyllä ja se on sitä kautta pysynyt kuivempana läpi syksyn, joten molemmat kentät tulevat siis olemaan auki viikonlopun ajan. Punainen kenttä tullaan pitämään auki niin pitkään kuin suinkin mahdollista.
”Kurkissa kaikki 27-reikää ovat toistaiseksi avoinna. Selvää on, että sijaintinsa ja muotojensa osalta yhdeksiköistä parhaiten kuivana pysyvä Kurkin Hill pidetään avoinna niin pitkään, kuin pelikelejä riittää.”

Laaksonen nostaa syyskunnoltaan herkkupalojen joukkoon Nordcenterin Benzin, jossa alkukaudesta eteenpäin on panostettu hiekotuksen ja holkituksen kehittämiseen.
”Oli kyllä upeaa pelata. Pinnat oli mainiossa kunnossa, eikä märkyyttä ollut havaittavissa kuin muutamissa kohdissa.”
Laaksonen osallistuu kentänhoidon puolelta keskusteluun, kun GoGolfin kenttien syksyn hoitotoimenpiteistä ja aukioloajoista syksyn edetessä tehdään päätöksiä.
”Hillsin mustalle kentälle on tällä viikolla tehty paljon ilmastuksia. Kenttä avataan uudelleen viikonloppua varten ja ilmastuksia jatketaan sitten taas ensi viikolla.”
”Punaisen kentän syystoimenpiteet tehtiin aiemmin syksyllä ja se on sitä kautta pysynyt kuivempana läpi syksyn, joten molemmat kentät tulevat siis olemaan auki viikonlopun ajan. Punainen kenttä tullaan pitämään auki niin pitkään kuin suinkin mahdollista.

”Kurkissa kaikki 27-reikää ovat toistaiseksi avoinna. Selvää on, että sijaintinsa ja muotojensa osalta yhdeksiköistä parhaiten kuivana pysyvä Kurkin Hill pidetään avoinna niin pitkään, kuin pelikelejä riittää”, Laaksonen päivittää GoGolfin pääkaupunkiseudulla operoimien täysmittaisten kenttien tilanteen.