Golfkauden tasaisin tähti ja kuusi vahvaa nousijaa – Scottie Scheffler ja Jon Rahm omassa luokassaan

Teemu Tyry
Kalenterivuoden neljän ensimmäisen kauden aikana yksi maailmantähdistä on loistanut tasaisuudellaan, toinen neljällä ykköstilallaan. Näiden lisäksi listallemme on poimittu viisi huippua, joiden edellistä vuotta paremmat esitykset lupailevat hyvää majoreihin ja muihin arvokisoihin.
Kauden 2023 tasaisin tähti
Voittojen lisäksi tasainen sijoittuminen kärkimiesten tuntumaan kertoo laadusta Neljän ensimmäisen kuukauden aikana maailmanlistan kärkimiehistä Scottie Scheffler on tällä mittarilla selkeä ykkönen.
Hän on pelannut kalenterivuoden aikana yhdeksän kilpailua. Players Championshipin ja Phoenix Openin voittojen lisäksi kaikki muut seitsemän kilpailua ovat tuottaneet sijoituksen välille 4-11.
Vaikka nämä pelaajasta ja hänen faneistaan tuntuvatkin usein tuoreeltaan takaiskuilta, huippujen kohdatessa kärkitusinaan nouseminen vaatii poikkeuksetta kovaa suoritustasoa läpi kilpailun

Kuva: Getty Images
Tasaisuudessa Scheffler on ylivoimainen pahimpiin kilpakumppaneihinsa Jon Rahmiin ja Rory McIlroyhin nähden.
Rahm on kymmenessä pelaamassaan kisassa jäänyt neljän voiton, toisen ja kymmenenen sijan lisäksi kauemmaskin kärjestä (15:s. 31:s ja 39.) The Players Championshipissa hän joutui keskeyttämään sairastumisen johdosta.
McIlroyn epävakaus kuluvalla kaudella on hämmästyttävää. Voiton, toisen ja kolmannen sijan lisäksi nimen perään ovat tulleet sijaluvut 29:s ja 32:s, sekä karsiutumiset suurimmissa tapahtumissa, Players Championshipissa ja The Mastersissa.
Kauden kuusi kovinta nousijaa

Tuhkimotarinassa seuraava upea tapahtuma olisi voitto PGA Tourin kisassa.
KUVA: Getty Images
Listan luomisessa on käytetty tärkeimpänä kriteerinä maailmanlistan sijoituksen kehittymistä vuodenvaihteesta huhtikuun 24. päivään asti.
Pelaaja | maailmanlistan sijoitus 1.1.2023 | maailmanlistan sijoitus 24.4.2023 | Parhaat saavutukset 2023 | Muuta |
---|---|---|---|---|
Jon Rahm | 5. | 1. | 4x voitto (The Masters, Tournament of Champions.. | Rahm on iskussa, jossa toisen, kolmannenkin majorin voitto saman kauden aikana ei olisi yllätys |
Max Homa | 17. | 7. | Voiton (Farmers Insurance) lisäksi kerran toinen ja kolmas, kuudes Playersissa | Homan itseluottamus on rajaton. Harva asiantuntija olisi ennen helmikuun 2021 voittoa uskonut Homan nousevan maailmanlistalla kärkikymmenikköön. |
Sahith Theegala | 43. | 24. | Neljäs, viides, kuudes ja yhdeksäs. | Ensimmäinen voitto roikkuu ilmassa, vaikka jo 2022 oli useasti ykköstilassa kiinni. |
Jason Day | 112. | 34. | Kahdesti viides, seitsemäs ja yhdeksäs. | Entinen maailmanlistan ykkönen on näyttänyt potentiaaliaan. Mikäli säilyy terveiden kirjoissa, eväät riittävät isojen kisojen voittoon. |
Justin Rose | 76 | 32. | Voitti Pebble Beachissa, kuudes Playersissa, 16:s The Masterissa | Katkaisi neljän vuoden voitottoman jakson. Motivaatio edelleen huippuluokkaa. Ryder Cupin innoittamana potentiaalinen menestyjä majoreissa. |
Rickie Fowler | 103. | 53. | Kahdeksan viimeistä kilpailua sijoilla 10-31. | Fowlerin pelissä on ollut ainesta uuteen nousuun. Syksyllä Japanissa saavuttamansa toisen sijan jälkeen ei ole vielä napannut isoa kalaa. |
Listalle olivat ehdolla myös 140 sijaa kohden kärkeä pompannut Phil Mickelson (213-73), sekä Victor Perez (107-66). Molempien kovat näytöt jäivät kuitenkin yhteen kisaan. Mickelson jakoi toista sijaa Mastersissa, Perez voitti Abu Dhabissa.
Seuraavan kerran supertähdet taistelevat voitosta ja isoista seteleistä Wells Fargo Championshipissa 4.-7.5.
Kauden toinen major-turnaus, PGA Championship on vuorossa 18.-21.5.