Golfia 100 vuotta vanhoilla hikkorimailoilla
Miltä näyttää ja tuntuu pelata golfia 100 vuotta vanhoilla hikkorigolfmailoilla? Ja miten viilataan sekunteja pois speedgolftuloksesta. Näihin golfin jokapäiväisiin kysymyksiin haettiin vastauksia Keimola Golfin kentiltä.
En kuitenkaan pelannut speedgolfia hikkorimailoilla, kuten Paul Geitel viime vuonna Sprint Speedolfin SM-kilpailuissa. Intohimoinen hikkorigolfpelaaja ja Suomen hikkorigolfmaajoukkueen kapteeni Paul järjesti minulle upean golfkokemuksen Keimolan Kirkka-kentällä, jossa pelasimme kierroksen noin 100 vuotta vanhoilla hikkorimailoilla.
Toinen kierrokseni Saras-kentällä meni nykyajan välineillä speedgolfin merkeissä. Speedgolf Tourin avauskilpailun kunniaksi, joka pelataan ensi viikon keskiviikkona 13.5, innostuin paljastamaan muutaman salaisuuden, miten speedgolftuloksesta voi ottaa ylimääräisiä sekunteja pois, kun lähdetään tosissaan hifistelemään.
Näistä lisää videolla:
Pelaaminen hikkorimailoilla
”Hikkorigolf on elämäntapa ja siinä pystyy tuntemaan sen, kuinka pelaajat ovat pelanneet 100 vuotta sitten”, sanoi hikkorimies Paul Geitel. Ja olen hänen kanssansa samaa mieltä. Kyllä hikkorimailat näyttävät ja tuntuvat juuri niin vanhoilta kuin ovatkin.
Hikkorimailat ovat ennen vuotta 1935 tehtyjä mailoja. Puumailojen lavat ovat luonnollisesti tehty puusta ja kaikkien hikkorimailojen varret ovat puisia, nimenomaan hikkoripuusta tehtyjä. Rautamailat ja putteri ovat kaikki teräksisiä blade-mailoja. Silloin rautamailoja ei numeroitu vaan niillä oli nimet kuten Mid-iron, Jigger, Niblick, Mashie, jne. Pallot, joita käytimme, olivat kuitenkin pehmeitä nykyaikaisia.
Suurimman haasteen hikkoripelaamisessa minulle aiheutti kokemuksen puute ja mailojen ominaisuudet. Kokemuksella tarkoitan sitä, että pelaaminen hikkorimailoilla on niin erilaista verrattuna nykyajan mailoihin, että sitä täytyy kokemusten kautta opetella ns. kantapään kautta. En tiennyt miten pitkälle ja millaisella kaarella (korkeudella ja kierteellä) pallo lentää eri mailoilla lyötyinä. Lisäksi osuman merkitys kasvaa merkittävästi verrattuna nykyajan anteeksiantaviin mailoihin. Hyvä osuma napsahtaa hikkorimailaan mukavasti ja pallo lähtee suoraan fysiikan lakeja noudattaen. MUTTA huono osuma ei noudata mitään lakeja ja koettelee lyöjän hermoja todenteolla. Oli kerta kaikkiaan uskomatonta kokea, miten iso ero on hyvällä ja huonolla osumalla putterista draiveriin. Esimerkiksi aluksi puttasin ja otin griinien nopeuden kiinni todennäköisesti hieman kärkiosumalla putterin lapaan. Kun jollain griinillä putti lähti ”vahingossa” sweet spotista, se meni heti 2-3 metriä pitkäksi.
Mailojen varret ovat kaikki toisistaan erilaisia ja todella löysät (mm. kiertojäykkyys on pieni). Niillä pitää lyödä rauhallisemmin, lyönnin rytmi & tempo on tärkeä pitää samanlaisena ja mahdollisimman hitaana. Kovaa lyödessä tulee helpommin huonoja osumia ja lapaa jää herkästi auki, erityisesti draiverilla. Minun draiverista oli varmuudella ”parasta ennen” päivä mennyt umpeen jo monta vuosikymmentä sitten. En saanut yhtään suoraa lyöntiä. Tuntui siltä, että vain yksi draivi osui kunnolla ja lähti omasta mielestä hyvin, sekin pienellä fadella. Kaikki muut olivat todennäköisesti hieman liian kovaa lyötyjä ja väkeviä push-slaisseja oikealle metsään ja esteisiin. Vaikka lyöjä on aina pääsyyllinen lyönnin lopputulokseen, niin hikkorimailat saavat isomman osa syytä niskoilleen verrattuna nykyajan mailoihin. Hikkorimailoja ja niiden varsia pitää testata huomattavasti enemmän ja yrittää löytyy itselleen sopivia, koska ne ovat niin erilaisia.
Rautamailoissa ei myöskään ole yhtään bouncea. Jos maila osuu lyönnissä maahan tai hiekkaan yhtään ennen palloa, maila kyntää saman tien syvälle maan uumeniin ja pitää huolen, että mailan lavan ja pallon väliin jää maksimaalinen määrä maa-ainesta. Tämä johtaa siihen, että pallon lentomatka lyhenee 90-100 prosentilla.
Tasoitukseni on +1 ja kierroskeskiarvoni normigolfissa on noin 72-73 lyöntiä. Hikkorikierroksella pelasin tuloksen 92. Ihan näin isoa eroa ei pitkällä juoksulla tulisi, mutta 5-10 napsua saa todennäköisesti lisätä riippuen kentästä ja olosuhteista. Perusteellisesta turpaanotosta huolimatta, kokemus oli hieno ja opettava. Ymmärrän nyt enemmän tärkeästä osasta golfin historiaa ja osaan myös arvostaa hikkoriaikakauden pelaajia sekä tuloksia paremmin. Kiitos Paul ja Suomen hikkorigolfyhteisö!
Lähteitä ja lisätietoa hikkorigolfista:
Suomen Golfhistoriallinen Seura
Keimola Golf
Missä kunnossa kentät olivat?
Saras-kenttä oli mielestäni hieman paremmassa kunnossa kuin Kirkka. Molemmat ovat talvehtineet erinomaisesti kuten kaikki tähän asti pelaamani Uudenmaan alueen kentät. Kentät olivat myös mukavan kuivia, joka oli tärkeää hikkorigolfin kannalta. Siinä pallo lentää matalammalla kaarella ja pelataan enemmän rulleja hyödyntäen. Jos olosuhteet ovat märät eikä rulleja tule, hikkorigolf vaikeutuu entisestään.
Tarkemmat ajankohtaiset tiedot ja koronavirusrajoitukset kannattaa katsoa kentän nettisivuilta.
Miten peli kulki?
Kuten jo mainitsin, hikkorikierrokseen sain Kirkka-kentällä kulutettua 92 lyöntiä, joka on noin 20 enemmän kuin normaalisti. Saras-kenttä meni tehokkaammin speedgolfia pelaten tulokseen 75.
Seuraan jokaisen kierroksen ja kentän osalta myös keskeisiä fitness-tilastoja, joiden avulla selvitän paljonko tässä projektissa kaikkien Uudenmaan alueen kenttien pelaamiseen kuluu aikaa, kertyy matkaa, palaa kaloreita ja tulee lyöntejä.
Seuraava blogi taas muutaman päivän päästä!
Voit seurata pelejäni ja Uudenmaan alueen golfvalloitusta tulosten osalta Golf GameBook -sovelluksessa (Mikko Rantanen, HCP +0.8).
Mikko Rantanen on entinen golfammattilainen ja nykyinen speedgolfin maailmanmestari. Tässä juttusarjassa golfalan monitoimimies aikoo kiertää kaikki Uudenmaan alueen kentät 50 päivän aikana.
