Hyppää sisältöön

Golf Sky palvelee nyt Turun alueen golfareita – jättimyymälä aukesi Raisioon tänään

Golf Skyn uusi jättimyymälä sijaitsee Raision Kuninkojalla.

Golf Sky Turun myymäläpäällikkö Jussi-Pekka Mäki kertoo, että jokainen tyytyväinen asiakas on heille suuri onnistuminen. Laajan valikoiman ansiosta alueella asuvien golfarien ei enää tarvitse lähteä Raisiota edemmäs välineitä hankkimaan.

Himpun yli kymmenen minuutin ajomatkan päähän Turun torilta aukesi tänään Golf Skyn uusi välineliike. Liike sijaitsee Raisiossa lähellä Myllyn kauppakeskusta.

Neliöitä liikkeessä on reilusti yli 1 000. Uuden liikkeen myötä golvälineiden myymäläpinta-ala moninkertaistuu Varsinais-Suomessa.

Myymäläpäällikkö Jussi-Pekka Mäki kertoo, että liike palvelee kaikkia golfareita vasta-alkajista tavoitteellisiin pelaajiin. Golf Skyn liikkeissä panostetaan asiakaspalveluun.

”Jokainen tyytyväinen asiakas on meille iso onnistuminen. Sitä me lähdemme jokaisesta hakemaan Pyrimme palvelemaan nopeasti ja hyvin jokaista asiakasta”, Mäki sanoo.

Asiakaspalvelun lisäksi toinen suuri vahvuus on erittäin laaja tuotevalikoima.

”Tätä liikettä voisi kuvailla golfarin taivaaksi. Täältä löytyy ihan kaikkea jokaikiselle pelaajalle. Meillä on välineitä, mailoja, palloja ja vaatteita, ihan kaikkea, mitä golfari voi tarvita”, Mäki lupaa.

Mailojen fittausta varten uudessa liikkeessä on kaksi Trackman-simulaattoria.

”Pystymme fittaamaan mailat kaikille, on se sitten vasta-alkaja tai kokenut pelaaja. Pyrimme fittauksen kautta saamaan parhaat mahdolliset välineet joka tason pelaajalle”, Mäki sanoo.

Golf Skyn myymälässä on laaja valikoima golftuotteita.

Golf Skyn myymälässä on laaja valikoima golftuotteita.

GoGolf

Vaikka liike sijaitsee Raisiossa, sen markkinointinimi on Golf Sky Turku. Tällä halutaan korostaa sitä, että liike palvelee koko Turun talousalueen golfareita. Golf Skyllä on nyt yhteensä neljä jättimyymälää. Muut kolme sijaitsevat Nokialla, Vantaalla ja Espoossa.

Avajaisia Golf Skyssä vietetään tarjousten merkeissä. Jotta suurilta ruuhkilta vältyttäisiin, tarjoukset ovat voimassa 18.4. saakka. Samat tarjoukset on hyödynnettävissä muissakin Golf Skyn myymälöissä sekä Golf Skyn verkkokaupassa.

”Myymälöissä noudatetaan tarkkoja koronaohjeistuksia. Saavuthan paikalle ainoastaan terveenä ja käytät maskia meillä asioidessasi”, Mäki korostaa.

Uuden jättimyymälän osoite Itäniityntie 11, Raisio.

Tässä joitakin poimintoja avajaisviikon tarjouksista:

Golf Sky kuuluu GoGolf-konserniin

Etsi luettavaa