Hyppää sisältöön

GoGolf lähettää live-lähetyksiä Vierumäeltä

Jaakko Mäkitalo on jaetulla 63. sijalla. Tänään pitää parantaa.

GoGolf seuraa tarkasti Vierumäki Finnish Challenge -kilpailua. Toimittaja Nikke Tyry raportoi kisapaikalta sekä nettisivuillemme että GoGolfin Facebookiin, jonne hän tekee suoria pelaajahaastatteluja. Tässä kootusti eiliset live-lähetykset.

Ensimmäiset pelaajat ovat jo lähteneet liikkeelle toiselle kilpailukierrokselleen. GoGolf palaa kuitenkin vielä eiliseen päivään ja pelaajahaastatteluihin.

Kisan parhaana suomalaisena on avauspäivän jälkeen Peter Erofejeff, jonka tulos on 67 lyöntiä. Sillä hän oli avauspäivän jälkeen jaetulla viidennellä sijalla kaksi lyöntiä kärjestä. Mikäli videot eivät näy, lataa selaimen sivu uudelleen.

Päivän kovimmasta noususta kisassa vastasi 17-vuotias Oliver Lindell, joka aloitti tuplaparilla (+4) ja bogeyllä, mutta pelasi kuitenkin pariin (72).

Kalle Samooja oli neljän reiän jälkeen neljä alle parin, mutta taantui vähän lopussa ja pelasi kierroksensa yhteistulokseen -2, mistä näyttäisi muodostuvan myös kilpailun cut-raja.

Team GoGolfin Tapio Pulkkasen tulos oli 69 (-3). Tässä Tapsan mietteitä kierroksen jälkeen.

Tässä vielä lopuksi Peter Puhakan haastattelu ennen kierrosta. Puhakka pelasi tuloksen +1 eli tänään riittää kirittävää, sillä tällä hetkellä cut-rajan paremmalla puolella ollaan -2-tuloksessa.

Tässä kilpailun tulospalveluun. Seuraa myös GoGolfin Facebook-sivuja, jonne tänään tulee jälleen kosolti suoria pelaajahaastatteluja kilpailupaikalta.

 

 

Etsi luettavaa