Hyppää sisältöön

GoGolf goes Pohjanmaa: Vaasan Golf

Vaasan Golf on kaupungin laitamilla sijaitseva 27-reikäinen golfkeskus, jonka hinta-laatu –suhde houkuttelee vieraspelaajia kokeilemaan taitojaan vaativissa metsäavauksissa.

Vaasan Golfin kenttä koostuu kolmesta 9-reikäisestä väyläkokonaisuudesta Sininen, Valkoinen ja Keltainen, joita pelataan vuoroviikoin erilaisina yhdistelminä. Sininen ja Valkoinen ovat monipuolisia ja haastavia  puisto- ja metsäkenttien yhdistelmiä, joissa varsinkin metsäväylät edellyttävät avauksissa todellista target-golfia. Keltainen on suunnittelultaan huomattavasti helpompi puistokenttä, jossa väylillä on reilusti tilaa ja korkeuseroja ei käytännössä ole ollenkaan.

Kentän pohja on satoja vuosia vanhaa merenpohjaa. Kentälle onkin jätetty suuri määrä kiviä ja siirtolohkareita, jotka toimivat luonnollisina esteinä puiden ohella. Kentän griineissä on myös reilusti muotoja, joten puttilinjoja kannattaa lukea huolellisesti.

Vaasankin veri vapisee näissä avauksissa.

Vaasankin veri vapisee näissä avauksissa.

Petteri Patjas

Yksi erikoisimmista lohkareiden sijoittelusta on tehty Valkoisen kentän 4. väylällä, jossa iso kivi peittää käytännössä näkyvyyden griinin toiselle reunalle kokonaan. Myös muutoin kentän layoutiin on jätetty kivien ohella paljon puita ja pensaita ohjaamaan avausten lyöntisuuntia.

Valkoisen ysin 4. väylällä lippu sijoitetaan usein siirtolohkareen taakse.

Valkoisen ysin 4. väylällä lippu sijoitetaan usein siirtolohkareen taakse.

Petteri Patjas

Vaasan Golf houkuttelee vieraspelaajia erittäin hyvällä hinta-laatu –suhteella. Päivä-green feellä voi pelata kaikki 27 reikää ja kierrosten välissä nautittu edullinen lounas-buffet tarjoaa edellytykset mukavaan golfpäivään. Ensikertalaiselle varsinkin Sininen ja Valkoinen kenttä ei yhdellä kertaa kunnolla aukene, vaan tuloksen tekemiseen tarvitaan hieman paikallistuntemusta.

Ravintolan ja hyvien harjoittelualueiden lisäksi kentän ohessa toimii myös Vaasan Golf pron Sauli Mäkiluoman ylläpitämä laadukas proshop, jossa toimii myös mailojen fittaus-palvelu.

Kentän sijainnin näkökulmasta parhaat majoitusmahdollisuudet löytyvät Vaasan kaupungin keskustasta, jossa esim. Sokos Hotel Royal tarjoaa laadukkaita golfmajoituspaketteja.

 

5 nopeaa toimitusjohtaja Joonas Nieminen, Vaasan Golf

 

  1. Kuvaile Vaasan Golfin kenttää kolmella asialla

Vaihteleva ja haastava. Keltainen ysi on sitten leppoisampi.

  1. Mikä on kentän signature-väylä?

Valkoisen kentän 4. väylä on siirtolohkareen sijoittelun näkökulmasta erikoinen, jos lippu on sijoitettu kiven taakse.

  1. Mihin vieraspelaajan kannattaa kiinnittää Vaasan Golfissa huomiota?

Päivä-green feen tarkoituksena on kannustaa vieraspelaajia kiertämään kaikki 27 reikää. Kaikki ysit ovat omalaatuisia ja ne kannattaa yrittää kiertää kokonaisuutena. Varsinkin jos Sininen ja Valkoinen ovat 18 reiän pelivuorossa, niin Keltainen kannattaa kiertää ihan jo monipuolisemman kokonaisuuden vuoksi.

  1. Mikä on klubiravintolan must have-hittituote?

Päivittäinen buffet-lounas.

  1. Mikä on paras golf-muistosi?

Golfin pelaaminen kaveriporukassa ja mukavan golfpäivän viettäminen tuo niitä parhaita fiiliksiä.

 

Plussat ja miinukset:

+ Monipuolinen ja vaihteleva 27-reikäinen kenttä

+ Hyvä hinta-laatu –suhde

+ Lyhyet siirtymät ja selkeä layout

– Muutamissa avauksissa kannattaa ottaa nitrot valmiiksi esille

 

Vaasan Golf perustiedot:

Normaali greenfee:           47 eur/hlö/päivä (sis. 27 reikää)

Yhteystiedot:                      Golfkentäntie 61, 65370 Vaasa

                                           Puh 040 526 8666, caddiemaster@vag.fi

                                           https://www.vaasangolf.fi

Etsi luettavaa