Hyppää sisältöön

Genesis Open – Tigerin avauskierros Los Angelesissa

Tiger Woodsin avauskierros Rivieran kentällä oli erittäin kaksijakoinen.

Viime kaudella griiniosumatilastoissa Riviera listattiin kauden neljänneksi vaikeimmaksi, kun tourpelaajat keräsivät griiniosumia vain 58% tarkkuudella. Tämä auttaa selittämään hieman sitä, että Woods osui torstain kierroksella vain seitsemään griiniin. 

Yllättäen Tiger onnistui kuitenkin tekemään viisi birdiä. Huono-onninen avaus päivän toisella väylällä (11), hävisi jäätyään puun latvaan jumiin ja Woods kirjautti par vitoselle tuplabogin. Selostajat spekuloivat myös mahdollisuudella, että fani olisi poiminut matkamuiston.

Lähipelin terävyys antoi Woodsin pelille potentiaalia. Hän myönsi, että kortti on vielä putsattava bogeista, joista suurin osa syntyi yhä raffien kautta. Tiger keräsi kahdeksan väyläosumaa ja selvitti kierroksen 25 putilla. Päivän tulos +1 oikeuttaa sijaan T63. 

Tigerin peli ei ole vielä kypsä mutta tärkeintä on, että hän pääsee kilpailemaan ja harjoittelemaan ilman kipua. Svingi on yhä murrosvaiheessa ja vaatii vielä lisää toistoja kilpailussa tarvittavien svingiajatusten löytymiseen.

Kilpailun tuoma jännitys ja adrenaliini haastavat svingin ajoituksen eri lailla kuin harjoituksissa. 

Tiger Woodsin lyönnit avauskierrokselta:

 

 

Etsi luettavaa