Hyppää sisältöön

Gamebookille kolmen miljoonan euron rahoitusruiske – sijoittajaksi mukaan yksi Minecraft-pelin perustajista

Golf Gamebook on kasvanut erityisesti Ruotsissa. KUVA: GOLF GAMEBOOK

Golf Gamebook on saanut päätökseen kolmen miljoonan euron rahoituskierroksen, johon osallistui muun muassa Minecraft-pelin perustaja Carl Manneh.

Golfsovellus Golf Gamebook sai kolme miljoonaa euroa riskirahaa kansainvälisen kasvunsa tukemiseen. Mielenkiintoista tässä uusimmassa rahoituskierroksessa on se, että siihen osallistui muiden muassa kolme varsin nimekästä ruotsalaista sijoittajaa.

Yksi heistä on Carl Manneh, joka tunnetaan yhtenä Minecraft-pelin takana olleen peliyhtiön perustajista. Minecraft myytiin vuonna 2014 Microsoftille 2,4 miljardilla dollarilla.

Manneh kertoo olevansa Gamebook-sovelluksen aktiivinen käyttäjä jo vuosien ajan.

”Intohimovetoisilla yhteisöillä, kuten Golf GameBook, tulee jatkossakin olemaan strateginen rooli kokemuspohjaisessa taloudessamme, joka perustuu pohjimmiltaan tähän sosiaalisen verkostojen seuraavaan kehitykseen”, Manneh perustelee sijoitustaan Golf Gamebookin tiedotteessa.

Miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää

Golf Gamebookilla on nyt yli miljoona rekisteröitynyttä käyttäjää, ja yhtiö aikoo hakea tulevaisuudessa läpimurtoa maailmalaajuisilla markkinoilla. Sitä ennen vuonna 2007 perustettu yritys keskittyy Maneruksen mukaan hiomaan tuotteestaan entistä parempaa ja keskittymään Suomen ja erityisesti Ruotsin markkinoihin.

Maneruksen mukaan yrityksen miljoonasta käyttäjästä noin puolet tulee Pohjoismaista. Vahvin markkina-alue on Ruotsi, jossa Gamebookilla on 280 000 rekisteröitynyttä käyttäjää.

Kasvava Golf Gamebookin käyttö herätti myös tunnetut ruotsalaissijoittajat sijoittamaan yritykseen.

”Aika moni sijoittaa sellaisiin asioihin, joita itse tykkäävät käyttää”, Manerus sanoo.

Mannehin ohella kaksi muuta ovat Fredrik Österberg, joka on ollut perustamassa nettikasinoita pyörittävää Evolution Gaming Groupia, ja Rustan Panday, joka tunnetaan Storytel-äänikirjapalvelusta.

Koronasta kasvupyrähdys

Tänä vuonna 15 vuotta täyttävään Golf Gamebookin ei ole vuosien varrella sijoittajien usko loppunut, mistä tuoreen rahoituskierroksen onnistuminen on hyvä esimerkki. Koronan myötä lajin digitalisoituminen on mennyt harppauksin eteenpäin, mikä on satanut myös Golf Gamebookin laariin.

Manerus kertoi GoGolfille, että koronanepidemian alusta yrityksen liikevaihto on noussut 200 prosenttia. Viime vuoden luvut eivät ole vielä virallisia, mutta Manerus sanoo liikevaihdon olleen puolentoista miljoonan euron luokkaa.

Yhtiö hioo silti vielä mallia, jolla sovelluksella voisi tehdä enemmän rahaa, ja pyrkii kehittämään sovellustaan entistä paremmaksi.

Österberg näkee, että Golf Gamebookin viime vuosien laajeneminen Pohjoismaissa on hyvä merkki siitä, että palvelua voidaan pian ruveta skaalaamaan muille markkinoille.

”Kuten kaikkien teknologiayhtiöiden tapauksessa, liiketoimintamalli pitää ensin todistaa onnistuneeksi pienemmässä markkinassa, ennen kuin sen voi monistaa useille eri markkinoille”, Österberg sanoo tiedotteessa.

Viimeisten vuosien aikana Golf Gamebook on investoinut merkittävästi golfkentille myytävään kilpailujen tulospalveluun. Golfareille suunnatusta sovelluksesta kertyy puolestaan tuloja mainonnasta ja tilausmaksuista.

Maneruksen mukaan palvelua halutaan kehittää jatkossa myös siihen suuntaan, että Golf Gamebook toimisi golfareita yhdistävänä sosiaalisen median palveluna.

”GameBook on virtuaalinen klubitalo, joka voi tarjota tulevaisuudessa eri asioita golfareille. Haluamme palvella asiakkaitamme paremmin ja löytää paikkoja ansaita sillä”, Manerus toteaa.

Uusia työntekijöitä haussa

Manerus näkee, että golf digitalisoituu ja viihteellistyy kovaa vauhtia myös tulevaisuudessa. Hän sanoo, että uudet nimekkäät ruotsalaissijoittajat tuovat yhtiöön kasvun tueksi myös muutakin kuin rahaa.

”On hienoa saada vanhojen sijoittajiemme lisäksi mukaan myös uusia ihmisiä mukaan, jotka ovat onnistuneet luomaan globaalisti menestyviä teknologiayrityksiä”, Manerus sanoo.

Golf Gamebookin vanhoista omistajista tähän kierroksen osallistuivat ainakin Wihuri Groupin hallituksen jäsen Martti Aarnio-Wihuri ja Pii Ketvel, joka oli sijoittajana esimerkiksi ruokalähettiyhtiö Woltin alkutaipaleella.

Golf Gamebookilla on 15 työntekijää, minkä lisäksi se ostaa suurin piirtein vastaavan työpanoksen alihankkijoilta. Nyt se on palkkaamassa lisää työntekijöitä. Avoinna on kuusi erilaista tehtävää.

Etsi luettavaa