Hyppää sisältöön

Fleetwood otti hurjan loppukirin ja puolusti onnistuneesti voittoaan

Tommy Fleetwood tuuletti päätösreiällä birdietä.

European Tourin viime kauden ykkönen Tommy Fleetwood voitti Abu Dhabin kilpailun toisen kerran peräkkäin.

Englannin Tommy Fleetwood on voittanut Abu Dhabi Championship -kilpailun. Fleetwood vei nimiinsä kilpailun myös viime vuonna.

Eroa toiseksi sijoittuneeseen Englannin Ross Fisheriin kertyi lopulta kaksi lyöntiä. Fisherin olisi pitänyt tehdä viimeiselle reiälle eagle noustakseen uusintaan Fleetwoodia vastaan. Lyhyt pitch-lyönti ei kuitenkaan mennyt lähellekään reikää.

Fleetwood nousi voittoon kovan loppukirinsä ansiosta. Englantilainen pelasi viimeiset yhdeksän reikää kuusi alle parin. Sitä ennen Fisher oli johtanut parhaimmillaan kisaa neljän lyönnin turvin.

Tänään pelikeli Abu Dhabissa oli haastava, sillä kova tuuli haittasi pelaamista. Siitä huolimatta Fleetwood onnistui puristamaan kisan parhaan kierroksensa. Hänen voittotuloksensa oli -22 (66-68-67-65). 72 reikään hän teki ainoastaan kaksi bogia.

Kilpailun kolmanneksi sijoittuivat Englannin Matthew Fitzpatrick ja Pohjois-Irlannin Rory McIlroy, joka esitti tällä viikolla ilahduttavan pirteitä otteita. Heidän tuloksensa oli -18.

Viidettä sijaa jakoivat Englannin Chris Paisley ja Belgian Thomas Pieters (-17).

Suomalaisten peliesityksistä voit lukea täältä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa