Hyppää sisältöön

FedEx Cupin bonus oli 75 miljoonaa euroa – näin se jakautui pelaajien kesken

Scottie Scheffler (vas.) nousee maailmanlistan ykköseksi, mikäli pysyy tuloslistalla viiden ensimmäisen joukossa. Rory McIlroyn (vas.) peli päättyi kahteen kierrokseen. KUVA: GETTY IMAGES

FedEx Cup päättyi sunnuntaina Rory McIlroyn juhliin. Pohjoisirlantilainen saa jatkossa nauraa maha kippurassa matkalla pankkiin.

Moni on varmasti kuullut, että Rory McIlroyn voittobonus Tour Championshipin ja samalla FedEx Cupin voitosta oli 18 miljoonaa dollaria. Mutta millaisille osingoille muut finalistit pääsivät peräti 75 miljoonan dollarin bonusrahoista? Tiedon löydät tämän jutun alta olevasta taulukosta.

Rahasummat ovat kasvaneet viime vuosina huimasti. Kun Rory voitti FedEx Cupin vuonna 2016, bonusta hän sai tuolloin 10 miljoonaa dollaria.

LIV Golfin myötä summat kasvavat entisestään, sillä PGA Tour on jo ilmoittanut merkittävästi lisäyksistä useiden kilpailujen palkintopotteihin jo ensi kaudelle.

Roryn tienestit lähes 30 miljoonaa

Kaikkiaan Rory McIlroy tienasi tänä vuonna yli 28 miljoonaa dollaria, kun mukaan lasketaan myös Comcast Business Tour -bonus, jossa 20 miljoonaa dollaria jaetaan top 10 -sijoitusten perusteella kymmenelle parhaalle pelaajalle.

Lähellä Roryä pääsi eilen vasta viimeisellä viheriöllä taipunut Scottie Scheffler, jonka pelilliset ansiot koko kaudella nousivat lähes 25 miljoonaan dollariin.

Maailmanlistan ykkönen voitti palkintorahaa kilpailuista yli 14 miljoonaa, minkä lisäksi hän ansaitsi FedEx Cupista 5,75 miljoonaan dollaria. Comcast Tourista tuli puolestaan 4 miljoonaa dollaria ja koko kauden mittaisessa AON Risk Reward -kisassa vielä ylimääräinen miljoona.

Kolmanneksi eniten rahaa tienasi Cameron Smith, joka epäonnistui finaalikilpailussa: noin 13,7 miljoonaa dollaria. Kaikkiaan kuusi pelaaja ylsi PGA Tourilla yli kymmenen miljoonan dollarin ansioihin, kun palkintorahat ja bonukset ynnätään.

Tämän lisäksi tästä kaudesta jaetaan avokätisesti vielä kiertueen ns. Player Impact Programin perusteella. Tämä bonus jaetaan sen perusteella, kuinka paljon pelaajat ovat saaneet näkyvyyttä eri kanavissa.

Tour Championshipin rahajako, tienestit ennen kilpailua ja MUUT BONUKSET

SijoitusPelaajaFedEx CupPalkintorahatMuut bonukset
1.Rory McIlroy18 000 000 $8 654 566 $1 700 000 $
2.Scottie Scheffler5 750 000 $14 046 910 $5 000 000 $
3.Sungjae Im5 750 000 $ 5 567 974 $1 000 000 $
4.Xander Schauffele4 000 000 $ 7 427 299 $2 400 000 $
5.Justin Thomas2 750 000 $ 6 829 576 $1 200 000 $
6.Max Homa2 750 000 $ 5 289 842 $
7.Patrick Cantlay1 750 000 $ 9 369 605 $2 000 000 $
8.Sepp Straka1 750 000 $ 4 722 434 $
9.Tony Finau1 250 000 $ 6 117 886 $1 400 000 $
10.Tom Hoge1 000 000 $4 310 046 $
11.Hideki Matsuyama925 000 $5 776 298 $
12.Joaquin Niemann925 000 $5 076 060 $
13.Jordan Spieth825 000 $5 018 444 $
14.Aaron Wise825 000 $3 454 521 $
15.Matt Fitzpatrick715 000 $7 012 672 $
16.Jon Rahm715 000 $5 248 220 $
17.Viktor Hovland715 000 $4 868 461 $
18.J.T. Poston715 000 $3 292 443 $
19.Cameron Young660 000 $6 520 598 $1 100 000 $
20.Cameron Smith640 000 $10 107 897 $3 000 000 $
21.Billy Horschel600 000 $4 940 600 $
22.Collin Morikawa600 000 $4 837 271 $
23.Brian Harman600 000 $3 226 839 $
24.Sam Burns565 000 $7 073 986 $2 400 000 $
25.Adam Scott550 000 $2 913 198 $
26.Corey Connors540 000 $3 876 590 $
27.K.H. Lee530 000 $3 347 180 $
28.Sahith Theegala520 000 $3 124 668 $
29.Scott Stallings510 000 $3 933 593 $
30.Will Zalatoris500 000 $10 107 897 $

Etsi luettavaa