Hyppää sisältöön

European Tour – Paul Peterson dramaattiseen voittoon Prahassa

Tuntematon amerikkalainen Paul Peterson ratkaisi Czech Mastersin voiton upealla birdiellä.

Sunnuntaina Petersonin vastustaja oli kilpailun puolustava voittaja ja Ryder Cup paikkaa hakeva belgialainen Thomas Peters, joka lähti päivään kahden lyönnin johdossa. Paul Peterson onnistui kääntämään eron edukseen heti etuysillä pelaamalla tuloksen 33 (-3). Thomas Pieters löi veteen avausväylällä ja onnistui vain yhteen birdieen etuysillä. 

Thomas tasoitti pelin tekemällä birdien väylälle 12 mutta Paul otti johdon takaisin upottamalla oman birdien kuudelletoista. Viimeiselle väylälle lähdettiin amerikkalaisen johtaessa lyönnillä. 

Molemmat avasivat raudalla ja osuivat väylään varmasti. Paul Peterson löi lähestymisensä ensimmäisenä ja laittaen pallon viiden metrin päähän reiästä. Thomas Petersin vastaus oli dramaattinen. Pallo pysähtyi vain reilun metrin päähän reiän taakse. 

Amerikkalainen Peterson onnistui ratkaisemaan voiton upealla putilla, joka putosi reiän keskelle. Thomas upotti oman birdiensä mutta jäi lyönnin päähän. 

Ilo oli irti voittoputin upotessa.

Ilo oli irti voittoputin upotessa.

GettyImages

Voittaja löi palloa loistavasti. Hän osui keskiarvolla 14 griiniin/kierros ja missasi vain 2-3 väylää per kierros. Vasemmalta pelaava Peterson (287 yd) oli draivien pituudessa 21 jaardia Thomas Petersiä (308 yd) lyhyempi mutta perusti pelinsä lyöntivarmuuteen. 

Amerikkalaisen voitto oli unelmien täyttymys. Hän ansaitsi ensimmäistä kertaa täyden pelioikeuden European Tourille ja kilpailukalenteri menee varmasti uusiksi. Tähän mennessä Paul Peterson on pelannut pääasiassa Aasiassa. Voitto oli miehen ensimmäinen pääkiertueilla. 

Mikko Korhonen pelasi jälleen tuloksen 72 (par) ja jäi yhteistuloksessa par sijalle T62. Korhonen löi upeita avauksia ja missasi vain kaksi väylää koko päivän aikana. Päivälle tuli neljä bogia ja neljä birdiä.

Korhoselle toivotaan loistavaa loppukautta.

Korhoselle toivotaan loistavaa loppukautta.

GettyImages

Korhonen osui kilpailussa keskiarvolla 13 griiniin, mikä on loistava suoritus tour tason kentällä. Väyläosumia tuli 11 per kierros, toinen loistava tilasto. Hyvä pallonlyöminen antaa tulevaisuudessa mahdollisuuden kärkisijoihin hyvän puttiviikon sattuessa. Mikon lähipelissä löytyy vielä parannettavaa tilastollisesti. Up and down tilastot viikolta olivat 11/20. 

Leaderboard

Etsi luettavaa