Hyppää sisältöön

Etelä-Afrikan Ashleigh Buhai teki historiaa – aviomies sekosi täysin voiton varmistuttua

David Buhai kirmasi täyttä laukkaa onnittelemaan vaimoaan Ashleighia jättäen In Gee Chunin odottamaan omaa vuoroaan. KUVA: GETTY IMAGES

Ashleigh Buhai joutui ahertamaan kolme reikää uusintaa, kunnes kolme majoria voittanut In Gee Chun taipui, ja vaimoaan äänekkäästi läpi kierroksen kannustanut David Buhai pääsi nostamaan vaimonsa yläilmoihin.

Naisten viides ja koko kauden viimeinen major AIG Women´s Open päättyi historiallisella tavalla. Uusintaan jouduttiin kisassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1990 jolloin kisaa ei vielä luokiteltu majoriksi.

Ashleigh Buhai on ensimmäinen etelä-afikkalainen voittaja Women´s Openissa sinä aikana kun se on lukeutunut majoreihin. Sally Little ylsi ykköseksi 1980 PGA Championshipissa ja 1988 Du Maurier Classicissa.

Buhai nousi kisan kärkeen kolmannen kierroksen hurjalla tuloksella 64,-7.

Sunnuntaina kisa näytti olevan Buhain hallussa, kunnes reiällä 15 hän teki triplan laskien edellisessä ryhmässä pelanneen In Gee Chunin mukaan taistoon.

Kierrostulos 75,+4 riitti etelä-afrikkalaiselle paikkaan uusinnassa, johon In Gee Chun aiempien kolmen major-voittonsa ansiosta lähti suosikkina.

Kahdella ensimmäisellä reiällä Buhai oli niskanpäällä, mutta voittoputit livahtivat ohi. Kolmannella korealainen löi avauksensa bunkkeriin, josta pääsi vain muutaman kymmenen metriä eteenpäin.

Hienon avauksen lyönyt Buhai jäätyi omassa lähestymisessään työntäen sen oikealle bunkkeriin. Ratkaisu tuli kylmenevässä ja pimenevässä Muirfieldin illassa Buhain fantastisella nostolla lipun viereen.

In Gee Chunin tehtyä välilyönnin jälkeen bogeyn, Buhaille jäi kisan päättämiseen jäljelle puolen metrin mittainen voittoputti.

Sen upottua narujen alta ryntäsi viheriölle David Buhai, joka tyylikkäästi tai tyylittömästi kiilasi In Gee Chunin edelle voitosta ja miehensä käytöksestä hölmistynyttä Ashleighia onnittelemaan.

Buhain voitto oli suuri yllätys, sillä 42 aiempaa yritystä majoreissa olivat tuottaneet vain yhden sijoituksen kymmenen joukkoon.

18-vuotiaana ammattilaiseksi siirtynyt entinen lapsitähti säväytti ensimmäisten kausiensa aikana LET:lla voittamalla kolme kertaa tyttönimellään Ashleigh Simon.

Siirtyminen LPGA:lle ei tuottanut toivottua tulosta. Uusintatappiota lähemmäs ykköstilaa hän ei ennen sunnuntaita päässyt.

”Olen todella ylpeä siitä, kuinka rauhallisena pysyin Muirfieldissa läpi kisan. Viimeisten viiden vuoden ajan olen löytänyt golfiini tilan, jossa tunnen voivani menestyä. 33-vuotiaana pelaan elämäni parasta golfia.”

”Tämä on ollut pitkä matka, mutta ehdottomasti sen arvoinen”, Buhai kuvaili tunteitaan viikonlopun superyllätyksen jälkeen.

Kuluvalla kaudella kolmannen major-voittonsa PGA Championshipissa napannut In Gee Chun otti tappionsa varsin rauhallisesti.

”Pelasin hyvän kilpailun ja uusinnan. Ashleigh teki hienon up-and-downin viimeisellä. Olin lähellä voittoa. En anna periksi, odotan seuraavia kisoja, omaa vuoroani.”

Women´s Openin vuonna 2019 voittanut Japanin Hinako Shibuno jäi lyönnin päähän kärkiparista.

Suomalaisilla ennätyksellinen osanotto majoreihin

Tiia Koivistolla (vas.) ja Sanna Nuutisella (oik.) on majorien jälkeenkin paljon saavutettavaa syyskaudella.
Kuva: Tomi Natri / Suomen Golfliitto

Leona Maguire ja Madelene Sagström jakoivat parhaina eurooppalaisina neljättä sijaa. Kärkikymmenikköön ylsi myös seitsemänneksi sijoittunut Celine Boutier.

Suomalaiset osallistuivat majoreihin ennätyksellisesti 11 kertaa neljän naisen voimin.

Matilda Castren pääsi neljässä ensimmäisessä pelaamassaan jatkoon. Parhaaksi sijoitukseksi tuli 25:s, heikoin oli 44.
Women´s Openin Castren joutui keskeyttämään avauspäivän jälkeisen vatsataudin johdosta.

Kokonaissaldo oli erinomainen, toivottu nousu kärkikymmenikköön tai voittotaistoon jäi kuitenkin tulematta.

Sanna Nuutinen karsiutui kaikissa kolmessa majorissaan, samoin kävi molemmat Euroopan majorit pelanneelle Tiia Koivistolle, jolle kisat olivat ensimmäisiä.

Ursula Wikström selvitti Women´s Openiin tiensä karsinnan kautta, mutta karsiutui.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa