Hyppää sisältöön

ET-karsinnat: Kahlos, Väisänen ja Ruuska hyvistä asemista kolmannelle kierrokselle

Lauri Ruuska on vahvassa iskussa.

Kolme suomalaista lähtee European Tourin karsintojen ykkösvaiheessa hyvistä asemista kolmannelle kierrokselle.

Juuso Kahlos ja Linus Väisänen olivat kaksoisjohdossa Arlandastadin kentällä Ruotsissa pelattavassa European Tourin karsintojen ykkösvaiheen kilpailussa avauskierroksen jälkeen.

Molemmat putosivat tänään muutaman sijan, mutta heidän asemansa on edelleen erinomainen jatkoonmenoa ajatellen.

Toisen kierroksen jälkeen Väisänen on tuloksessa -7 (65-68) ja Kahlos -6 (64-70), mikä riittää kolmanteen ja neljänteen sijaan. Ruotsissa on mukana vajaat kuutisenkymmentä karsijaa, joten reilut kymmenen parasta pelaajaa jatkaa toiseen vaiheeseen. 

Ruotsissa on Kahloksen ja Väisäsen lisäksi mukana myös Jonatan Jolkkonen ja Teemu Bakker. Jolkkonen on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa viisi yli parin ja kuudesta seitsemään lyöntiä jatkoonmenorajan väärällä puolella.

Sen sijaan Bakker jätti leikin kahden kierroksen jälkeen kesken. Hän pelasi eilen 72 ja tänään 78, joten jatkoonmenomahdollisuudet olivat jo menneet. Arlandastadin par on 70.

Ruuska paransi Saksassa

Ykkösvaiheen karsintoja pelataan samaan aikaan myös Saksassa, Fleesenseen kentällä. Tuossa kisassa on mukana Suomesta kuusi pelaajaa, joista kahden kierroksen perusteella jatkoon olisi menossa ainoastaan Lauri Ruuska. Tarinagolfin mies paransi tänään lyönnillä ja kuudennella sijalla yhteistuloksella -5 (70-69).

Saksassa on enemmän pelaajia mukana, joten parisenkymmentä ilmoittautunutta jatkaa eteenpäin toiseen vaiheeseen.

Toiseksi parhaana suomalaisena on Mikael Salminen, joka ei saanut tänään peliään kulkemaan vaan kirjautti viisi lyöntiä avauspäivää heikomman tuloksen. Salminen on yhteistuloksessa +1 (70-75), mikä riittää tässä vaiheessa 41. sijaan. Kahdenkymmenen parhaan joukkoon hänellä on kolmen lyönnin marginaali.

Muut Saksan-kisassa mukana olevat suomalaiset ovat Miki Kuronen (+4), Kristian Kulokorpi (+5) sekä Miro Veijalainen (+10) ja Sami Santala (+10).

European Tourin karsintojen ykkösvaihe jatkuu ensi viikolla Englannissa ja Itävallassa, jossa ovat mukana Ossi Mikkola, Matias Honkala ja Alex Hietala.

Tulospalvelu Fleesensee ja Arlandastad

Etsi luettavaa