Hyppää sisältöön

Ensimmäiset suomalaiset ehtivät jo White Beachin viheriöille – ”Kenttä on oikein hyvässä kunnossa”

White Beachin viheriöt saavat syystäkin kehuja muodoistaan

Pärnussa uskotaan golfturistien palaavan Viron vetovoimaisimpaan lomakaupunkiin kauden edetessä toiselle puoliskolleen

Aurinko paistoi tiistaina  Pärnussa lähes kirkkaalta taivaalta.  White Beachin Golfin klubitalolta tavoitettu caddiemaster Viljar Koiva vahvisti GoGolfille, että kenttää oli parhaillaan kiertämässä neljä suomalaista kahdessa eri ryhmässä. 

”Kaksi heistä tuli Viroon jo maanantai-iltana laivalla, toiset kaksi aamulautalla.Virossa asuvia suomalaisia meillä toki on kentällä pelannut pitkin kevättä”, Koiva kertoo. 

Turismi on Virolle yksi tärkeimmistä elinkeinoista, 28. toukokuuta tullut ilmoitus rajojen avaamisesta kesäkuun 1. päivänä herättää luonnollisesti suurta mielenkintoa golfarien keskuudessa.

Viro avasi rajansa  23:n Euroopan maan ”oireettomille, terveille” asukkaille ilman kahden viikon karanteenia. 

Golfin kannalta Suomi on näistä ylivoimaisesti merkityksellisin. Virosta kotimaahan palaavalle Suomen viranomaiset suosittelevat 14 vuorokauden karanteenia. 

Suomalaisilla paljon varauksia 

White Beachin edelliskausi oli liikevaihdon kehittymisen, kentän kunnon ja pelaajamäärän osalta mainio. Se toi hyvän määrän ryhmien varauksia Suomesta etenkin keväälle.

”Myös talvi oli meille suosiollinen. Tammikuussa pidettiin kaksi kilpailua, helmikuussakin pelattiin noin 60 kierrosta. Maaliskuussa kierrosmäärä oli jo noin 500, olimme ennätystahdissa”, kertoo toimitusjohtaja Vahur Tamm, joka omistaa kenttäyhtiöstä kolmasosan. Pääomistajana on Pohjanmaan Osuuspankki.

Vahur Tamm siirsi rajan sulkemisten yhteydessä ravintolahenkilökuntansa kenttätöihin ja vältti lomautukset.

Vahur Tamm siirsi rajan sulkemisten yhteydessä ravintolahenkilökuntansa kenttätöihin ja vältti lomautukset.

Foto Ajakiri Golf, Sigrid Absalon

”Meillä oli vakaa uskomus siitä, että meneillään olevasta kaudesta tulee historiamme paras. Koronavirus vei siltä pohjan. Kun maan rajat suljettiin 17. maaliskuuta, menetimme seuraavien viikkojen aikana valtavan määrän, noin 60 000 euron edestä peliaikojen varauksia”, Tamm harmittelee.

Kenttä on kuitenkin ollut jatkuvasti käytössä. Vuosijäseniä on 210, he maksavat kauden peleistään 650-800 euroa, riippuen siitä, milloin ovat ostositoumuksensa tehneet. Virossa jäsenten määrä on kasvanut reilusti viimeisen vuosikymmenen ajan, mutta aktiviisia pelaajia arvoidaan olevan vain noin 2 000.

Suomalaispelaajien osuus on parhaimmillaan tai pahimmillaan ollut White Beachilla ensimmäisinä vuosina jopa 80 %. Edellisvuonna suomalaisten kierroksia kirjattiin  5 000. Vertailun vuoksi, White Beachissa ruotsalaisgolfarien määrä on vuositasolla muutamia satoja.

”Olemme laskeneet, että keskimäärin vieraspelaaja jättää lähes green feen verran euroja ravintolaan ja golfvälineiden ostoksiin”, Tamm jatkaa.

Asiakaskontakteista pitkälti vastaava Viljar Koiva iloitsee siitä, että Viron ilmoitettua rajojensa avaamisesta Suomesta on tullut enenevässä määrin tiedusteluja pelimahdollisuuksista.

”Kysymykset ovat hyvin yksinkertaisia, pääseekö pelaamaan ja onko starttiaikoja.”

Oheisella, vuonna 2013 tehdyllä Road Trip-videolla laajempaa kuvakulmaa kenttään ja Pärnuun.

Vaikka suomalaiset luonnollisesti peruivat kevään ja alkukesän pelimatkansa Viroon, White Beachin varauskirjoissa heinäkuusta syksyyn on runsaasti varauksia suomalaisryhmille, perheille ja pariskunnille.

”Kevään parhaan sesongin menetimme, mutta uskomme tietysti, että rajoitusten edelleen vähentyessä golfmatkailukin piristyy lähes entiselleen”, Koiva valaa uskoa turistien paluuseen 

Toukokuussa White Beachin kenttää kiersi viikolla keskimäärin virolaista 30 pelaajaa, viikonloppuisin määrä on tuplaantunut.

”Kyllä meille mahtuu ja kenttä on oikein hyvässä kunnossa. Viheriöitä on kovasti kehuttu, vaikka joidenkin pelaajien mielestä  ne ovat vielä hitaat.”

White Beach ja Pärnu Bay järjestävät yhteisen neljän kierroksen kisan

Virossa paikallisista harrastajista ihailtavan suuri osa ottaa lajin myös vakavana liikuntamuotona.  Tulevana viikonloppuna 96 virolaista pelaa 72 reiän kisan White Beachilla ja Pärnu Bayssa. 

”Ensimmäisenä päivänä kisatan meillä ja toisena Pärnu Bayssa, kaksi kertaa 36 reikää on kova urakka pelaajille. Vieraspelaajat  ohjataan lauantaina Pärnu Bayhin, sunnuntaina White Beachille.” 

Kosti Kurosen suunnittelema Golfkeskus valmistui jo 2005  tilavalle, yli 100 hehtaarin kokoiselle, maa-alueelle jonka vieritse kulkee Audru-joki. Merenrantaan, upeille hiekkarannoille on vain lyhyt kävelymatka.

Kentän alueella on lisäksi lukuisia valtavia vesiesteitä. Ensisilmäykseltä  miljöö näyttää varsin tasaiselta, mutta White Beach Golfin väyliin on saatu ”sheippaamalla” varsin toimivasti muotoja. 

Nostan White Beachin etenkin sen lay-outin osalta Kurosen kentistä parhaimpien joukkoon. 

White Beachin kentällä pärjää mainiosti hallitulla pallonsiirtelyllä, vaikka vesiesteet tulevat peliin etenkin kierroksen loppuvaiheilla

White Beachin kentällä pärjää mainiosti hallitulla pallonsiirtelyllä, vaikka vesiesteet tulevat peliin etenkin kierroksen loppuvaiheilla

Plussaa tulee siitä, että muodot ovat riittävän suuria. Vesiesteitä on lähes joka puolella, ne pystyy hyvällä pelillä ja suunnitelmallisella lyömisellä välttämään vähemmänkin pelannut.

Erikoismaininta ja kehu tulee tiiauspaikoista jotka ovat hyvät ja riittävän kokoiset myös naisille. Viheriöt ovat reilunkokoisia ja niiden ympärillä on tilaa, hyvä lähipelaaja pääsee toteuttamaan itseään.

Suuri osa Pärnuun matkustavista  pelaa sekä White Beachin ja Pärnu Bay Linksin ja yöpyvät pitkistä hiekkarannoistaan tunnetun kaupungin hotelleissa.

White Beachin green fee tarjouksen GoGolfin verkkokaupassa löydät TÄÄLTÄ

White Beach Golf

Etsi luettavaa