Hyppää sisältöön

Ennakoitu myrskytuuli jakaa osallistujat kahteen kastiin – starttiajalla suuri vaikutus olosuhteisiin PGA Championshipissa

Viktor Hovland tuntee Oklahomassa useamman vuoden asuneena paikalliset tuulet ja on suuri yleisönsuosikki. KUVA: Getty IMAGES

Tuulen voimakkuuden muuttuminen voi antaa PGA Championshipissa torstaina aamupäivällä ja perjantaina iltapäivällä pelaaville hyvin ratkaisevan edun vastakkaisessa järjestyksessä Southern Hlls Country Clubia kiertäviin nähden.

Tulsassa, Oklahoman osavaltiossa pelattavassa kilpailussa tiedettiin jo ennakolta, että tuulta on tarjolla tavanomaista enemmän.
Kilpailun lähestyessä ennusteet ovat tarkentuneet.

MIkäli ne pitävät paikkansa, on olemassa melkoinen vaara sille, että käytännössä 50 prosenttia pelaajista saa huomattavasti paremmat olosuhteet kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

“Tuloksenteon kannalta parasta keliä, vain kevyen tuulen saattelemana on tarjolla torstaina aamupäivällä. Iltapäivää kohden tuuli nousee, ja on voimakkuudeltaan 25-30 kilometriä tunnissa”, ennakoi RotoGrindersin meteorologi Kevin Roth Golf Channelille antamassaan haastattelussa.

Murhaavan kovaksi ennuste käy torstaina iltpäivälllä pelaavien osalle sen johdosta, että perjantaina he lähtevät aamulla kentälle vielä hurjemmassa kelissä.

”Tuulen voimakkuus on keskimäärin yli 30 kilometriä tunnissa, puuskissa tähän verrattuna jopa kaksinkertainen, yli 60 kilometriä tunnissa. Nuo tuulet rauhoittuvat perjantaina iltapäivällä”, meteorologi kuvailee näkymää.


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Mikäli ennuste toteutuu, tuloslistoilla kärkipäästä löytyy ennen viikonloppua huomattavasti enemmän pelaajia, jotka on arvottu / sijoitettu torstaina aamupäivän ryhmiin, ja perjantaina iltapäivään.

Tiger Woods, Rory McIlroy ja Jordan Spieth saavat merkittävän edun

Suosikeista aikaisia lähtijöitä torstaina ovat muun muassa samassa ryhmässä pelaavat Rory McIlroy, Tiger Woods, Jordan Spieth, sekä Xander Schauffele, Max Homa, Viktor Hovland ja Cameron Smith.

Lue lisää: Lähtöajat torstai

Vuoden 1991 mestari John Daly saa kunnian käynnistää PGA Championshipin Suomen aikaa kello 15.00.

Torstai-iltapäivän ja perjantaiaamun myrskytuuleen ovat joutumassa Jon Rahm, Scottie Scheffler, Collin Morikawa,Patrick Cantlay, Justin Thomas, Dustin Johnson ja Brooks Koepka.

Käsileikkauksestaan toipuva Bryson DeChambeau pelasi keskiviikkona yhdeksän reikää.

Tämän jälkeen hän vetäytyi klubitalolle pitämään neuvonpitoa tiiminsä kanssa ja ilmoitti hetken kuluttua vetäytyvänsä kisasta.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät kanavillaan PGA Championshipin suorana.

Päälähetys käynnistyy torstaina ja perjantaina klo 21.00 kestäen klo 04.00 asti. Selostuksesta vastaavat Antti Vaalas ja Riku Soravuo.

Kanavat tarjoavat torstain ja perjantaina myös englanniksi selostuksella nimekkäimpiä ryhmiä seuraavan lähetyksen, joka käynnistyy aiemmin ilmoitetusta poiketen klo 15.30.

Myös tämä lähetys kestää yömyöhään, klo 03.30 asti.

Torstain aamuryhmien odotetuin kolmikko Tiger Woods-Jordan Spieth-Rory McIlory lähtee kierrokselleen klo 16.11.

Tulossseuranta

Etsi luettavaa