Hyppää sisältöön

Emily Penttilällä ja Linda Henrikssonilla vahva startti LET:n karsintafinaalissa

Linda Henriksson sai hyvän startin viiden kierroksen mittaiseen LET:n karsintafinaaliin
Linda Osala pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta vahvasti, viikonloppuna kärkikymmenikön viimeinenkin pelaaja karkasi kahdeksan lyönnin päähän. KUVA: LINDA OSALAN kotikansio

Emily Penttilä on avauskierroksen jälkeen La Mangassa käynnistyneessä karsintafinaalissa 11:ntenä. Linda Henrikssonin sijoitus on 22:s.

La Manga Golf Resortissa 127 pelaajaa osallistuu viiden kierroksen mittaiseen finaaliin, jossa 20 ensimmäistä saa vahvan kortin Ladies European Tourille. Sijoille 21-50 päätyville on luvassa rajoitetumpi pelioikeus.

Pelattavia kenttiä on kaksi, North Course (par 71) ja South Course (par 73, jotka molemmat valmistuivat vuonna 1971.

Neljän ensimmäisen päivän aikana molemmat pelataan kahdesti. Viidennelle kierrokselle pelaajamäärää pienennetään.

Avauspäivänä North Course oli tuloslistan perusteella aavistuksen helpompi. 13 pelaajaa 21:sta ensimmäisestä pelasi North Coursea, kahdeksan South Coursea.

Tulokset ovat reilummin arvioitavissa siis toisen ja neljännen kierroksen välein.

Kärkituloksen (-4) teki torstaina Ranskan Yvie Chaucheprat.

Seitsemästä suomalaisesta neljä aloitti mainiosti, kolmella tulos lipsahti reilusti päälle parin ja jätti listan häntäpäähän.

Onnistujissa oli  kolme erittäin kokenutta pelaajaa sekä yksi nuori amatööri. 

Ensimmäistä kertaa LET:n karsintoihin osallistuva, USA:ssa vuodesta 2012 saakka asunut 28-vuotias Emily Penttilä (par) on 11:ntenä kymmenen muun pelaajan kanssa.

Linda Henrikssson (+1) on LET:.n karsintojen konkareita, kisoja hänellä on pääkiertueella tilillään suurimmalta osin 2010-luvun puolivälistä noin vajaat kaksikymmentä.

Esikarsinnassa rimaa hipoen jatkoon päässyt Kerttu Hiltunen (+2) ja LET:lla kaudesta 2013 yhteensä 79 kisaa pelannut Elina Nummenpää (+2) ovat  hekin mainioissa asemissa sijaluvulla 28.

Niina Liias (+6) ja Karina Kukkonen (+6) jakavat sijalukua 97:s, Tia Teiniketo (+11) on 125.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa