Hyppää sisältöön

Elias Haavisto ja Henni Mustonen kärjessä ennen SM-kisojen finaalipäivää

Elias Haavisto sai neljännelle kierrokselle mieluisat kirittäjät

Kärki tiivistyi miesten ja naisten sarjoissa. Petri Takkunen johtaa E-Tourin SM-kilpailua.

Master Golfissa pelattavat lyöntipelin SM-kilpailut ovat viimeistä päivää vaille valmiit. Lauantain huipennukseen lähdetään Elias Haaviston (-7) johtaessa miehiä, Henni Mustosen (+3) naisia ja Petri Takkusen (+12) E-Touria.

Haavisto pelasi perjantain viimeisessä ryhmässä Antti-Jussi Lintusen (-5) ja Santeri Lehesmaan (-5) kanssa.
Sama kolmikko on viimeisessä ryhmässä myös lauantaina. Haavisto antoi pelikavereilleen kehuja perjantain urakasta.

”Pelasimme kaikki kolme tasaisesti, ja kaikkien tekeminen oli sillä tasolla, että sieltä olisi voinut tulla todellinen huippukierros. Oli kyllä kiva pelata kavereiden kanssa, hyvä meininki oli koko päivän”, Haavisto kiitteli.

Master-kenttä on pitänyt hyvin pintansa Suomen kärkipelureita vastaan. Haavisto on huomannut saman asian.

”Nyt sillä alkaa olla merkitystä, lyötkö lähestymisen väylältä vai raffista, kun greenit ovat noin kovat.”

 Päivän kovimman kierrostuloksen, 68 (-5), pelannut Niclas Hellberg nousi jakamaan neljättä sijaa yhdessä Veikka Viskarin kanssa. He ovat kolme lyöntiä Haavistoa perässä.

Henni Mustosen johto kapeni viiteen

Naisten sarjassa Henni Mustosen etumatka kutistui kolmannella kierroksella hieman, mutta hänellä on silti viiden lyönnin johto Olivia Nurkkalaan ja Adeliina Virtaseen (+8).
Tahkon Golfseuraa edustavan Mustosen päivä oli varsin monipuolinen, sillä tuloskortissa oli 4 birdieä, 7 paria, 6 bogia ja yksi tuplabogi.

”Golf on tällaista aaltoilevaa välillä. Tänään en saanut yhtään tärkeitä putteja sisään. Mutta sellaista se välillä on”, Mustonen sanoi suoraan.
”Hyvällä fiiliksellä lähden kuitenkin huomiseen. Nyt vaan yritetään saada tämä paha energia ulos kropasta.”

Perjantaina oman SM-kilpailunsa aloittivat myös E-Tourin pelaajat. Heistä parhaiten avauspäivän haasteet selvitti Karelia Golfia edustava Petri Takkunen (+12). 
Simo Kosunen (+13) oli myös pelipäällä. Tarinagolfin Tero Peltola (+15) on kolmantena.

Takkunen ei ollut täysin tyytyväinen omaan peliinsä, sillä tuloskortissa oli usealla väylällä tummansininen lukema kuvaamassa tuplabogia.

”Oli vähän vuoristoratapäivä. Hyviä lyöntejä tuli ihan mukavasti, mutta kun tuli huonoja lyöntejä, niin ne kasautuivat samalle väylälle. Sen takia sinne tuli noin monta isoa tulosta”, Takkunen sanoi.
”Mutta kenttä on loistavassa kunnossa. Ja tästä on hyvä lähteä huomiselle, tiukka päivä tulossa.”

Lauantain finaalikierroksen pelit käynnistyvät kello 7.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa