Hyppää sisältöön

Eemil Alajärvi voitti Itävallan avoimet – murskasi Golfclub Schloss Schönbornin kentän toisena päivänä

Eemil Alajärvi sijoittui SM-kilpailuissa heinäkuun lopulla viidenneksi.

Eemil Alajärvi voitti Itävallan avoimen amatöörimestaruuden. Saman kisan on aiemmin voittanut muun muassa Martin Kaymer.

Aurinko Golfin Eemil Alajärvi on voittanut Itävallan avoimen mestaruuskilpailun mainiolla tuloksella -16 (71-63-72-70). Alajärvi petasi voittonsa toisena päivänä pelattuaan tuloksen 63 eli kymmenen alle parin. Se on Golfclub Schloss Schönbornin uusi kenttäennätys.

Huippukierroksellaan Alajärvi teki peräti kymmenen birdieä pelaten reiät 10–18 seitsemän alle parin. Hän nousi sen ansiosta kilpailun kärkeen, eikä luovuttanut enää kerran ansaittua johtoasemaa pois.

”Kenttä oli puisto- ja metsäkentän sekoitus. Jos löi tiiltä vinoon,  niin oli aina layupin paikka. Väyläosumat nousivat isoon merkitykseen, mutta onneksi olen ollut aina tiiltä vahva”, Alajärvi sanoi.

”Minulle oli etu pelata tuolla kentällä.”

Päätöspäivästä muodostui pelaajille pitkä, sillä kolmas kierros jouduttiin keskeyttämään huonon sään takia. Siksi Alajärvi joutui urakoimaan ensin kolmannen kierroksen loppuun, ennen kuin pääsi neljännelle lyönnin johtoasemassa isäntämaan Cristoph Bleieriin nähden.

”Takalenkille lähtiessä minulla oli vielä neljän lyönnin johto, mutta Bleier pääsi lyönnin päähän. Sen jälkeen laitoin isompaa vaihdetta silmään ja sain pidettyä hänet takanani.

Eroa toiseksi tulleeseen Bleieriin oli lopulta kaksi lyöntiä. Kolmanneksi sijoittui niin ikään itävaltalainen Lukas Lipold, joka muistetaan Suomessa neljän vuoden takaisena Erkko Trophyn voittajana.

Itävallan avoimet vastaa arvostukseltaan juuri Erkko Trophya eli Finnish Amateur Openia. Molemmat kuuluvat maailman amatöörirankingissa ns. C-luokkaan eli molemmista kisoista jaetaan suurin piirtein saman verran WAGR-pisteitä.

Suomesta Itävallan avoimien voittoon on aiemmin pelannut Kristian Kulokorpi, mutta Alajärvi bongasi voittopokaalista myös entisen maailmanlistan ykkösen, major-voittaja Martin Kaymerin nimen.

”Alkukausi on ollut tosi vaikea, eikä se vastannut odotuksiani. Olemme tehneet valmentajani Timo Karvisen kanssa määrätietoista työtä. Töitä ja uhrauksia golfin eteen on tehty paljon, ja on hienoa, että tuloksia on alkaa pikku hiljaa syntyä”, iloitsi Alajärvi, joka sijoittui heinäkuun SM-kisoissa viidenneksi.

Voittonsa ansiosta Alajärvi parantaa mukavasti pistekeskiarvoaan WAGR:ssä ja tulee nousemaan maailmanlistalla, kun se seuraavan kerran julkaistaan. Ennen Itävallan-kisaa Alajärven sijoitus listalla oli tuhannen heikommalla puolella.

Alajärvi osallistuu myös ensi viikolla Talissa pelattavaan Erkko Trophyyn, jossa hänellä on mahdollisuus nostaa sijoitustaan listalla entisestään. Tämän viikon kisailijoista Lipold oli maailmanlistan sijoituksen perusteella selvästi korkeimmalla, sillä hänen rankkauksensa on 64:s.

Erkko Trophyn jälkeen 19-vuotiaalla Alajärvi keskittyy lukion viemiseen loppuun. Syksyllä hän aloittaa asevelvollisuuden suorittamisen urheilujoukoissa. Seurakseen hän saa Matias Honkalan.

”Loppukaudelle ei ole isoja tavoitteita. Syksyllä on kolmet kirjoitukset syksyllä edessä ja lokakuussa lähden inttiin Santahaminaan. Paljon muita juttuja on siis edessä”, Alajärvi sanoi.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa