Hyppää sisältöön

Eddie Pepperellin ”ainoa fani” sai mukavan palkinnon

Eddie Pepperell on nousemassa kulttipelaajan maineeseen

Eddie Pepperell on pikkuhiljaa nousemassa kulttipelaajan asemaan. 27-vuotias englantilainen on tempaissut kovien tulosten lisäksi hauskoja haastatteluita läpi kauden. Tshekin kilpailun viimeisenä päivänä hän pelasi Tapio Pulkkasen kanssa ja yllätti fanin positiivisesti.

Prahassa käydyn Czech Mastersin viimeisellä kierroksella ei ollut varsinaista yleisötungosta terävimpien kärkiryhmien takana. Tapio Pulkkanen ja Eddie Pepperell lähtivät hyvästä asemasta viimeiseen kierrokseen tavoittelemaan jopa kilpailun voittoa. 

Fanit eivät löytäneet ryhmää, paitsi yksi herrasmies. Kaveri jaksoi taputtaa tarinan mukaan ainakin Eddie Pepperellin lyönneille läpi päivän. Viimeisellä väylällä fanituksesta tuli myös palkinto. 

Pepperell löi lähestymisensä viheriölle ja käveli miehen luo antaen lobwedgensa fanille. Haastattelussa kierroksen jälkeen englantilainen totesi, että enemmänkin olisi ollut tarjolla. 

”Jos hän olisi jäänyt paikalle, antaisin varmaan loputkin 13 mailaa hänelle”, Pepperell kertoi European Tourin haastattelussa. 

British Openissa Pepperell herätti huomiota pelaamalla viimeisellä kierroksella huipputuloksen 67. Silloin hän kertoi haastattelussa pelanneensa krapulassa. 

Pepperell omaa vielä teoreettiset mahdollisuudet tulla osaksi Euroopan Ryder Cup -joukkuetta. Vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, että kutsu kävisi kapteenien toimesta Eddie Pepperellin suuntaan. Ulkopuolelle joukkueesta on jäämässä pisteiden valossa sen verran kovan luokan tähtiä. 

 

“He was the only one clapping so I gave him my lob wedge!” You’ve got to love Eddie Pepperell ??? #CzechMasters

Henkilön European Tour (@europeantour) jakama julkaisu Elo 27, 2018 kello 12.02 PDT

 

Etsi luettavaa