Hyppää sisältöön

Dustin Johnson shokeerasi ylivoimallaan: ”Lyömiseni oli uskomattoman hyvää”

Dustin Johnson nousi maailmanlistan ykköseksi ylivoimaisimman voiton myötä

PGA Championshipissa johtopaikan menettänyt Johnson kaasutteli Bostonissa loppuun asti omaa tahtiian voittaen 11 lyönnin marginaalila tuloksellaan 30 alle parin.

Dustin Johnson nousi maailmanlistan ykköseksi jo kuudennen kerran voitettuaan FedEx Cupin ensimmäisen finaalin, The Northern Trustin häikäisevän esityksen jälkeen tuloksin 67-60-64-63,-30. Yhteistulos on pariin verrattuna paras USA:n mantereella pelatutuista, edellä on vain Ernie Elsin Hawaijilla 2003 tekemä -31. 

Johnson pisti yli 120 PGA Tourin parasta pelaajaa kyykkyyn tavalla, joka teki kisan neljännestä kierroksesta käytännössä yhden miehen näytöksen. Johnson pääsi puttaamaan birdietä (tai eaglea) kaikilla 18:lla viheriöllä.

Toisella kierroksella hän esitti jo 11:n ensimmäisen reiän aikana (-11) poikkeuksellisen vahvaa peliä sekä scoorausta. Jossiteltavaakin jäi, PGA Tourin kierrosennätys ja edes 60:n lyönnin alitus jäivät tekemättä. Merkittävin saavutus oli tietysti  ero lähimpiin kilpakumppaneihin sekä  fieldin päiväkohtasiin keskivertotuloksiin.

”Pallon lyömiseni oli uskomatttoman hyvää”, Johnson tokaisi mediatilaisuudessa, eikä vastaan väittäjiä salista löytynyt.

Johnson palasi myös kahden viikon takaiseen PGA Championshipiin, jossa hän putosi kärkipaikalta kolmanneksi sunnuntaina.

”Mielestäni en tehnyt siinä mitään väärin, tuo  kisa ei ollut minulle varsinaisesti pettymys”, hän kertoi viitaten  voittaja Collin Morikawan hurjaan loppukiriin. 

Bostonin ykköstila on Johnsonin 22:s PGA Tourilla. Ykköstiloja hänellä on vuosittain putkeen kaudesta 2008. Maailmanlistan ykköseksi hän kipusi ensimmäisen kerran vasta helmikuussa 2017 pitäen yhtämittaisesti valtikkaa hallussaan 15 kuukautta. 

Ykköstila on vaihtunut toukokuusta 2018 todella tiuhaan, 19 kertaa. Johnsonille paikka ykkösenä on kuudes, neljä edellistä valtakautta kestivät vain 4-13 viikkoa.

Palliltaan pudonnut Jon Rahm sijoittui Bostonissa kuudenneksi. Alex Noren oli upeasti kahdeksas nousten FedEx Cupin pisteissä  31 sijaa 47:ksi ja mukaan seuraavan viikon kisaan, johon otetaan 70 listan ensimmäistä.

Tuloslista, The Northern Trus

Etsi luettavaa