Hyppää sisältöön

Dustin Johnson omilla luvuillaan Mastersissa: ”Minulla on toimiva pelikirja enkä aio muuttaa sitä”

Dustin Johnson ja veljensä Austin lähtevät tavoittelemaan Mastersin ykköstilaaa kello 16.29.

Maailmanlistan ykkösen haastajajina ovat yllätysnimet Sungjae Im, Abraham Ancer, Cameron Smith sekä Dylan Frittelli.

Dustin Johnson (-16) karkasi muilta pelaajilta Augusta Nationalila kolmannen kierroksen ensimmäisellä neljällä reiällä pelaten ne neljä alle.

Kierroksen alkuvaiheilla jopa yhdeksän pelaajaa jakoi samanaikaisesti johtopaikkkaa tuloksella yhdeksän alle. Johnson piti jalkaa kaasulla läpi kierroksen.

Hän osui avauksillaan kaikkiin väyliin, viheriöihin 16 kertaa ja sivusi omaa Augusta Nationalin ennätystään 65,-7 jonka hän pelasi avauskierroksella. Eroa seuraaviin pelaajiin on neljä lyöntiä.

36-vuotias Johnson lähtee viidettä kertaa urallaan majorissa johtopaikalta viimeiselle kierrokselle. Neljä edellistä ovat päättyneet pettymykseen, viimeksi PGA Championshipissa, jossa Collin Morikawan hurmoksellinen peli pudotti Johnsonin kakkoseksi.

Vuoden 2016 US Openin ykköstila on kuitenkin jo plakkarissa. Johnsonilla on myös neljältä edellisvuodelta  top 10-sijoitus Mastersista, sekä vahva itseluottamus omaan peliin. Tulokset ovat olleet viimeisten kuukausien aikana häkellyttävän kovia, kuudesta viimeisestä kilpailusta hän on voittanut vain yhden, sijoittunut kerran kuudenneksi ja neljästi sijoille 2-3.

Mastersissa sunnuntain kierrokselle Johnson lähtee täynnä tervettä itseluottamusta.

”Minulla on hyvä pelisuunnitelma, enkä aio muuttaa sitä. Olen ollut vastaavassa tilanteessa useasti, johtoasema sopii minulle erinomaisesti”, Johnson vakuutti medialle kierroksensa jälkeen.

Ulkomaalaispelaajilla vahva edustus kärkikymmenikössä

Muut maailmanhuiput ovat yksi kerrallaan pudonneet kärjen kyydistä. Lähimmät uhkaajat  Korean Sungjae Im (-12),  Meksikon Abraham Ancer (-12), Australian Cameron Smith (-12) sekä Etelä-Afrikan  Dylan Frittelli  (-11) ovat kunnostautuneet PGA Tourilla, mutta ovat majoreissa vielä vaille isoja menestyksiä ja rutiinia.  

Seitsemättä sijaa  Patrick Reedin ja Jon Rahmin kanssa jakava Kolumbian Sebastian Munoz (-9) täydentää ulkomaalaisten yllättäjien listaa kärkikymmenikössä.

Avauskierroksen katastrofin jälkeen Rory McIlroy (75-66-67,-8) on pelannut kaksi viimeistä kierrosta parhaiten kaikista. Voittoon asti nouseminen kahdeksan lyönnin takaa vaatisi kuitenkin loistavan kierroksen ja  Johnsonin osalta melkoisen murenemisen.

Kärkikolmikko Johnson-Im-Ancer lähtee kierrokselleen kello 16.39 Suomen aikaa

The Masters, tulosseuranta

Ruudun kertamaksullinen tapahtumapaketti Mastersista tarjoaa kisan viimeisen päivän suorana lähetyksenä alkaen kello 17.00. Suomenkielisestä selostuksesta vastaavat Antti Vaalas ja Antti Ahokas. Tarjolla on vaihtoehtoisesti myös englanninkielinen selostus.

Etsi luettavaa