Hyppää sisältöön

Draiveria vaihtanut Tapio Pulkkanen lennokkaalla päällä – jakaa kärkipaikkaa Espanjassa

Tapio Pulkkaselle Infinitumin Lakes Course oli tänään pala kakkua. KUVA: GETTY IMAGES

Tapio Pulkkanen pelasi Espanjassa pelattavan ISPS Handa Championshipin huipputuloksella. Hän johtaa kisaa kolmen muun pelaajan kanssa.

Tapio Pulkkanen aloitti loistavasti Tarragonassa sijaitsevan Infinitumin Lakes Coursella pelattavan DP World Tourin kilpailun. Suomalainen johtaa kisaa tuloksella 64 (-6), kun kierros on vielä joidenkin pelaajien osalta kesken.

Kilpailun ensimmäisiä lähtöjä jouduttiin viivästyttämään tunneilla, koska rankkasateiden jäljiltä kenttä lainehti.

Pitkälyöntiselle suomalaiselle märkyys taisi olla etu, sillä sen vuoksi kenttä pelattiin pidempänä, koska pallot eivät rullineet normaalilla tavalla.

Etu oli myös se, etä Pulkkanen lähti kierroksella iltapäivällä, kun kenttä oli myös ehtinyt kuivua jonkin verran. Iltapäivän lähtijöiden tulostaso oli selvästi parempi kuin aamuvuorossa olleilla.

”Kenttä oli vielä märkä, muttei yhtä märkä kuin aamulla. Varsinkin bunkkerit olivat huonossa hapessa sateen jäljiltä ja samoin raffit olivat märät, joten oli tärkeä osua väyliin”, Pulkkanen totesi.

Draiveri vaihtui tähän kisaan

Pulkkanen oli erittäin tyytyväinen avauksiinsa, sillä hän osui tänään väyliin tarkasti.

”Draivaaminen oli superhyvää, ei tarvinnut raffista kaivaa palloa”, Pulkkanen kertoi GoGolfille.

Yhdeksi syyksi hyvään draivaamiseen Pulkkanen näki sen, että oli vaihtanut ennen kisaa draiveria. Hän pelasi aiemmin Titleistin TSi2-mallilla, mutta vaihtoi kolmen viikon kisatauon aikana sen saman merkin TSi3-malliin. Myös mailan varsi on uusi.

Pulkkanen treenasi tauon aikana Suomessa, ja kisapaikalle hän saapui normaaliin tapaan maanantaina. Kolmen päivän aikana hän ehti päästä hyvään lähipelituntumaan.

”Lähipeli on ollut viime aikoina vahvuuteni”, Pulkkanen kertoi.

Kaikki pelaajat eivät ehtineet pelata kierrosta loppuun toisin kuin Pulkkanen.

Samassa kuusi alle parin tuloksessa Pulkkasen kanssa ovat Yhdysvaltain Johannes Veerman sekä Etelä-Afrikan Hennie Du Plessis ja Intian S.S.P. Shawrasia, jotka ovat ehtineet pelata 16 reikää loppuun.

Kymppireiältä startannut Pulkkanen aloitti kierroksen bogilla, mutta kuittasi sen heti seuraavan reiän birdiellä. Hän teki birdiet myös rei’ille 13–15 ja oli nopeasti kärkihaminoissa.

Myös takaysinsä Pulkkanen aloitti birdiellä. Sen lisäksi hän teki birdiet rei’ille seitsemän ja kahdeksan. Yhteensä birdieitä kertyi seitsemän.

Kentän kahdelle par 5 -reiälle Pulkkanen teki parin.

Samoojan purjeet repesivät

Mikko Korhonen pelasi kierroksensa melko märissä olosuhteissa. KUVA: GETTY IMAGES

Päivän toiseksi paras suomalainen oli Mikko Korhonen, joka pelasi aamun vaikeammissa olosuhteissa aamulla tuloksen 70 (-1). Hän jakaa 42. sijaa, kun pelit vihellettiin poikki.

”Kisa lähti ihan kivasti käyntiin. Startti oli 2,5 tuntia aamulla myöhässä. Menin takaisin hotellille, kun se on tuossa lähellä. Kenttä oli märkä ja siksi aika erilainen kuin harkkapäivinä: se pelasi todella pitkänä. Griinit pitivät aika hyvin. Hyvää lyömistä oli, putteria täytyy vähän lämmittää vielä”, Korhonen sanoi tiedotteessa.

Kalle Samooja löi 70 kertaa (par) ja on 66:ntena.

”Siellä oltiin ihan hyvässä myötätuulessa pitkään tänään. Varsinkin ”birkut” vaikeille 15:lle ja 2:lle tekivät hyvää”, sanoi Samooja, joka Pulkkasen tapaan starttasi kymppitiiltä.

Samooja oli parhaillaan tuloksessa -2, mutta loppuhetkillä tuli ongelmia.

”Vähän repesivät purjeet vitosen (bogi) helppoon kämmiin hyvästä avauksesta. Seuraavalla vielä avaus veteen (tuplabogi). Pieni korjausliike sentään seiskalla (birdie), mutta vähän jäi toivomiseen varaa tulokseen”, Samooja summasi tiedotteessa.

Sami Välimäen tulos oli 71 (+1). Hän teki kierroksen ainoan birdiensä päätösreiälle.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa