Hyppää sisältöön

Dormy: ”Olemme katsoneet tiloja Suomesta kivijalkakaupoille”

Dormyllä on Ruotsissa yhteensä 12 liikettä. Kuvassa Malmön-myymälä.

Ruotsalainen golfvälineketju Dormy on tarkkaillut Suomea potentiaalisena laajentumiskohteena jo pitkään. Ensi vuonna se laajenee kaikkiin Pohjoismaihin Islantia lukuunottamatta ainakin verkkokaupalla.

GoGolf uutisoi viime viikolla, että suuri ruotsalainen golfvälineitä kauppaava ketju Dormy on laajentumassa Suomeen. Yrityksellä on jo toimiva verkkokauppa, josta se ei ole kuitenkaan vielä kertonut ulospäin mitään.

Dormyn viestintä- ja pr-päällikkö  Tobias Bergman sanoo, että yritys aikoo julkistaa sivuston pian. Tarkoitus on kuitenkin lähinnä valmistautua tulevaan.

”Teemme kevyen lanseerauksen ja testaamme sivustoa Black Weekendin (23.-25.11.), mutta tavoitteenamme on olla hyvin valmistautunut kauteen 2019 ja julkaista sivusto toden teolla keväällä”, Bergman sanoi sähköpostitse GoGolfille.

Bergmanin mukaan Dormy on suunnitellut kivijalkakauppoja myös Suomeen.

”Uskomme, että Dormy-konseptimme suurine myymälöineen, laajoine tuotevalikoimineen ja hyvin koulutettuine työntekijöineen toimisi myös Suomessa”, hän totesi. ”Mutta ensimmäinen askeleemme on avata dormy.fi-sivusto ja katsoa miten ja milloin etenemme sen jälkeen.”

Laajentumisella Dormy hakee kasvua. Bergmanin mukaan yritys on kasvanut koko 25-vuotisen historiansa ajan, ja nykyään sillä on Ruotsissa peräti 12 suurta myymälää ja verkkokauppa, joiden liikevaihto viime vuonna oli noin 50 miljoonaa euroa.

Toistaiseksi Dormy on pysynyt Ruotsin rajojen sisäpuolella, mutta ensi vuonna se avaa verkkokaupat kaikkiin Pohjoismaihin Islantia lukuunottamatta.

Suomi on ollut Dormyn kiikareissa jo pidempään, ja Bergman, joka on Svensk Golf -lehden entinen päätoimittaja, vaikuttaa olevan hyvin perillä Suomen golfnäkymistä. 

”Olemme tietoisia siitä, että Suomesta on tulossa todella hyvä golfmaa. Teillä on paljon hienoja kenttiä ja pelaajat ovat koko ajan parempia ja parempia”, hän sanoo.

Bergman mainitsee nimeltä Mikko Ilosen, Mikko Korhosen, Tapio Pulkkasen, Kim Koivun ja Oliver Lindellin. Lisäksi hän ottaa esille Suomen joukkoon amatöörien EM-kullan.

”Meillä on sellainen tunne, että golfista voisi tulla entistä suositumpaa Suomessa tulevaisuudessa. Uskomme myös, että voimme lisätä jotain uutta Suomen golfmarkkinaan laajalla tuotevalikoimallamme ja kilpailukykyisillä hinnoillamme”, hän lisäsi.

Dormyn myymälät Ruotsissa ovat suuria.

Dormyn myymälät Ruotsissa ovat suuria.

Dormy

Helppoa Dormyllä ei välttämättä tule olemaan Suomessa jo entuudestaan kovan hintakilpailun takia. Dormyn etuna on kuitenkin valtavat ostovolyymit, joiden ansiosta se todennäköisesti saa neuvoteltua itselleen hyvät ostohinnat välinevalmistajilta.

”Olemme hyvin tietoisia siitä, että Suomen markkinat näyttävät hieman erilaisilta muihin verrattuna”, Bergman sanoo 

”Toivottavasti asiakkaat ymmärtävät, että Dormy on mielenkiintoinen ja luotettava vaihtoehto. Olemme myyneet välineitä verkossa vuodesta 1998 lähtien ja pystymme tarjoamaaan palvelua, jota asiakkaat haluavat ja tarvitsevat.”

Dormy on perustettu vuonna 1994 ja sen kotipaikka on Örebro. Yrityksen perustivat Lars Johansson ja Mats Hedlund, jotka pyörittivät alkuun proshopia paikallisella golfkentällä.

 

Etsi luettavaa