Hyppää sisältöön

Danny Willett voitti Mastersin: GoGolf seurasi päätöskierrosta

Tämän vuoden Masters ratkeaa seuraavien tuntien aikana.

Jordan Spieth puki Danny Willettin ylle vihreän takin uskomattomien vaiheiden jälkeen. GoGolf seurasi Masters Tournamentin päätöspäivää tiukasti television äärellä.

Jordan Spieth ei saanut puttia sisään. Sen sijaan par upposi, joten hän sijoittui toiseksi yhdessä Lee Westwoodin kanssa. Spieth pelasi takaysin 41 lyönnillä. Etuysi sujui 32 lyönnillä. Lopetamme live-seurannan tähän, tässä lopullinen järjestys:

Jordan Spieth pääsee puttaamaan viimeisellä reiällä birdietä. Mikäli se uppoaa, hän sijoittuu yksin toiseksi. Mikäli hän tekee parin, Spieth jakaa toisen sijan Lee Westwoodin kanssa. Putin arvo on noin 200 000 dollaria, sillä kakkonen voittaa yli miljoonan, kun kolmosen osuus palkintopotista on 680 000 euroa.

Jordan Spiethin putti ei uppoa ja Danny Willett voi aloittaa juhlinnan!

Jordan Spiethin bunkkerilyönti pomppaa kummusta oikealle, ja pariin on tekeminen. Mikäli putti ei uppoa kisa on ratkennut. Mikäli uppoaa, Spiethin pitää tehdä eagle viimeiselle reiälle, joka on pitkä par-nelonen.

Jordan Spiethin lähestyminen jää vajaaksi etubunkkeriin. Danny Willettin ensimmäinen voitto on enää sinettiä vaille valmis.

Jordan Spieth avaa 17. reiän keskelle väylää. 

Jordan Spiethin birdie menee ohi ja jäljelle jää pitkähkö paluuputti. Se kuitenkin uppoaa. Kaksi reikää jäljellä ja molemmille pitäisi tehdä birdie, jotta hän pääsisi uusintaan.

Jordan Spieth avaa 16. reiän rautakahdeksikolla lähelle reikää – putti sisään ja eroa on enää lyönti. Se on ollut tänään helppo. Birdieitä on syntynyt roppakaupalla ja kolme hole-in-onea. Reikä on pelattu keskimäärin noin 2,8 lyönnillä.

Jordan Spieth ottaa valmistautumisen uusiksi 15. reiällä ja puttaa pallon sisään. Siirtyy tulokseen -3, kun kolme reikää jäljellä. Kahta birdietä huutaa uusintaan.

Dustin Johnson tekee tuplabogeyn 17. reiälle putattuaan kolme kertaa. Valahtaa yhteistulokseen -1.

Danny Willett upottaa parin ja päättää kierroksen viisi alle parin tulokseen. Ainoastaan Spieth voi uhata voittoa. Spieth on kolmen lyönnin päässä, mutta birdietä melko läheltä 15. reiällä.

Jordan Spieth lyö wedgen hyvää birdie-paikkaan 15. reiällä.

Danny Willetillä on mahdollisuus ratkaista kisa upottamalla birdie. Syynää puttia pitkään. Lypsy reiän viereen, mutta Willett merkkaa vielä pallon.

Dustin Johnsonin viheriöbunkkerilyönti menee pitkäksi – bogey tulossa. 

Danny Willett viimeisen reiän lähestyminen 150 metristä rauta seiskalla menee noin kuuden metrin päähän lipusta. Voittaja näyttää lähes varmalta.

Lee Westwoodin avaus päätöreiällä oli mennyt oikealle puiden joukkoon. Punch oksien ali osuu melkein viheriöön. Hyvä lyönti ”Westyltä”.

Dustin Johnsonin lähestyminen 17. reiällä jää vajaaksi viheriöstä. Kisa näyttää vahvasti menevät Danny Willettille.

Bernhard Langer lyö puolestaan 16. reiän lähelle lippua ja pääsee puttaamaan birdietä. On tuloksessa +4.

Hideki Matsuyama avaa 16. reiän veteen. On tuloksessa par ja jaetulla seitsemännellä reiällä.

Jordan Spieth tekee 14. reiälle parin. Hänellä on neljä reikää jäljellä ja ero kärjessä olevaan Willettiin kolme lyöntiä. Willett pelaa jo viimeistä reikää. 

Danny Willett avasi päätösreiän puukolmosella keskelle väylää. Edellisellä viheriöllä Lee Westwoodin caddie taputti Willettiä selkään. Englantilaisista ainoastaan Nick Faldo on aiemmin onnistunut voittamaan Masters Tournamentin.

Danny Willett upottaa parin, ja hän pääsee viimeiselle reiälle tuloksessa -5. Dustin Johnson on pahin uhkaaja kahden lyönnin päässä. Johnsonilla on kaksi reikää jäljellä.

Dustin Johnson ei saa 16. reiällä birdietä sisään. Se on DJ:n päivän tarina. Kenttäpeli toimii kuin rasvattu, mutta puttipeli yskii.

Jordan Spiethin pallo oli kimmonnut puusta väylälle. Lähestyminen oli lipun mittainen, mutta putattavaa jäi kosolti, sillä pallo ei aivan mennyt alamäkeen.

Rory McIlroy lopetti kierroksensa birdieen. McIlroy pelasi yhden alle eli 71 ja teki kierroksellaan vain viisi paria. Tapahtumia siis riitti. Tällä hetkellä sijoitus jaettu 11:s.

Danny Willettin lähestyminen puiden katveesta menee bunkkeriin. Ei kuitenkin kovinkaan vaikea paikka, sillä viheriötä on paljon käytettävissä.

Jordan Spieth avaa 14. reiän hukilla pahasti vinoon. 

Jordan Spieth säkittää birdien ja siirtyy kaksi alle parin tulokseen. Spiethillä vielä viisi reikää jäljellä eli mahdollisuus voittoon itää vielä.

Dustin Johnsonin eagle-putti ei uppoa, mutta jälleen birdie. Hän on nyt tuloksessa -3 eli kahden lyönnin päässä Danny Willettistä.

Jordan Spiethin chippi valuu noin pariin metriin. Birdie-mahdollisuus par-viitosella.

Danny Willett upottaa birdien 16. reiällä ja siirtyy nyt kolmen lyönnin johtoon.

Jordan Spiethin lähestyminen 13. reiällä menee ohi griinin. Pariin on tekemistä. Spieth on pelannut edelliset kolme reikää kuusi yli parin.

Danny Willett löi 16. reiän avauksensa birdie-paikalle.

Lee Westwood teki eaglen 15. reiälle.

Danny Willett ei saa birdietä sisään, mutta siirtyy johtoon, kun Jordan Spieth upottaa seiskansa.

Jordan Spiethin bunkkerilyönti onnistuu. Reilu metrin par-putti jäljellä. Parhaimmillaankin tulos on seitsemän. 

Jordan Spiethin viides lyönti par-kolmosella menee bunkkeriin. Ruma luku tulossa.

Danny Willett lyö lähestymisen hieman pitkäksi.

Jordan Spiethin kolmas lyönti par-kolmosella päätyy sekin veteen. Totaalinen jäätyminen, duffaa osuman.

Danny Willett ongelmissa 15. reiällä, joka on par-viitonen. Lyö puiden takaa välilyönnin, mutta hyvä birdie-sauma kuitenkin, jos wedge-lähestyminen onnistuu.

Jordan Spieth avaa 12. reiän eli lyhyen par-kolmosen veteen.

Jordan Spieth missasi parimetrisen par-putin. Teki siis bogeyn ja siirtyi tulokseen -5. Eroa enää lyönti, kun vielä muutama reikä sitten sitä oli peräti viisi lyöntiä.

Danny Willett upottaa birdien vajaasta metristä ja siirtyy 14. reiällä tulokseen -4.

Jordan Spieth veti ällistyttävän kolmannen lyönnin metsäseikkailun jälkeen. Pallo melkein upposi spinnillä reikään, eikä pariin jäänyt pitkä matka.

Dustin Johnson missaa taas lyhyehkön eagle-putin 13. reiällä. Birdie sisään ja tulokseen -2.

Danny Willett iski lähestymisen 14. reiällä lipun viereen. Bogey Spiethille ja birdie Willettille, niin peli on täysin auki. Huikea loppu tulossa.

Jordan Spieth joutui lyömään 11. reiällä välilyönnin metsästä. Toinen perättäinen bogey tulossa?

Paul Casey pelaa huippukierrosta. Hän on viimeistä päivää neljä alle takaysin puolessavälissä. Noussut par-tulokseen ja jaetulle kuudennelle sijalle tässä vaiheessa kisaa.

Jordan Spiethin par-putti ei uppoa. Tekee kierroksen toisen bogeynsä kymmenelle reiälle. On nyt tuloksessa -6. Kolme lyöntiä enää kaulaa, kun hetki sitten sitä oli vielä viisi lyöntiä.

Danny Willett upottaa birdien 13. ja nousee tulokseen -3.

Jordan Spieth aloittaa takaysin mitä todennäköisimmin bogeyllä. Bunkkerilyönti jää pahasti vajaaksi ja pariin on tekemistä.

Louis Oosthuitzen tekee uskomattoman hole-in-onen 16. reiällä. Hänen pallonsa osuu matkalla pelikaverin pelivälineeseen ja jatkaa siitä matkaa reikään. Eteläafrikkalainen on kuitenkin kaukana kärjestä tuloksessa +4.

Kilpailun voittaja tienaa peräti 1,8 miljoonaa dollaria, mutta kakkosellekin riittää 10 miljoonan taalan palkintopotista yli miljoona dollaria. Kolmanneksi sijoittuvan tilipussi paisuu 680 000 dollarilla.

Jordan Spieth teki jo neljännen birdien putkeen, huh-huh, mitä peliä nuori mies esittää. On tuloksessa seitsemän alle parin ja lähin uhkaaja Danny Willett jo viiden lyönnin päässä. Näyttää siltä, että kovin kisa käydään kakkossijasta.

Matt Kuchar pelaa kelpo takaysiä. Hetki sitten hän chippasi sisään 16. reiällä kuin Tiger Woods konsanaan. On kuitenkin kaukana kärjestä.

Jordan Spieth löi yhdeksännellä lähestymisen noin 115 metristä noin viiteen metriin. Palui valui lipun tasalle, matkaa noin viisi metriä. Suora putti tiedossa.

Sören Kjeldsen upotti birdien 12. reiällä ja siirtyi yhteistulokseen -2. Spieth johtaa tuloksella -6.

Dustin Johnsonin pallo nuuhkaisee reikää, mutta birdie ei uppoa kymmenennellä.

Jordan Spieth teki kolmannen birdien putkeen. Otti vahvan kiinnityksen toiseen perättäiseen voittoon.

Hideki Matsuyama lähti kisaan hyvistä asemista, mutta pelasi etuysin par-kolmosen tulokseen +3 ja on yhteistuloksessa +2 eli kaukana kärjestä.

Matthew Fitzpatrick pelasi viisi viimeistä reikää neljä alle ja koko kierroksen 67 lyönnillä. Johtaa kisaa kierroksensa jo lopettaneista yhteistuloksella par.

Sören Kjeldsen teki harmittavan bogeyn. Spieth neljän lyönnin päässä.

Jason Day löi kymppireiällä lähestymisen hihaan. Pariin tekemistä.

Danny Willettin birdie-putti jää hiukan lyhyeksi. Edelleen kolme lyöntiä Spiethiä perässä. 

Paul Casey pelaa huippukierrosta. Hän on viimeistä päivää neljä alle takaysin puolessavälissä. Noussut par-tulokseen ja jaetulle kuudennelle sijalle tässä vaiheessa kisaa.

Lee Westwood chippasi viheriölle, mutta par-putti ei uponnut. Kohta taas tuloksessa +1.

Lee Westwood on taas hiipinyt ylös leaderboardia, niin kuin tosi usein majoreissa. Nyt hän löi 10. reiällä lähestymisen metsään. 

Smylie Kaufman teki päivän kolmannen bogeyn ja putosi tulokseen par. Spieth jo viiden lyönnin päässä.

Jordan Spieth säkitti lyhyen birdie-puttinsa ja siirtyi tulokseen -5. Johtaa kisaa nyt kolmella lyönnillä.

Lee Westwood puttasi birdien sisään ja nousi tulokseen yksi alle parin.

Jordan Spieth löi seitsemännelle noin metriin. Jälleen birdie-paikka tiedossa.

Lee Westwood löi yhdeksännellä muutamaan metriin, ja hänellä on hyvä birdie-mahdollisuus. ”Westy” on tuloksessa par-tuloksessa jaetulla viidennellä sijalla.

Dustin Johnsonilla oli lyhyt eagle-putti kahdeksannella, mutta meni hiuksenhienosti ohi. Teki birdien ja pääsi takaisin par-tulokseen.

Jordan Spieth paikkasi viidennen reiän bogeyn tekemällä kuutoselle birdien.

Danny Willett upotti birdien ja nousi tulokseen -2.

Mastersin kärkiryhmä Jordan Spieth ja Smylie Kaufman ovat pelanneet viisi reikää. Spieth on tuloksessa -3 ja Kaufman lyönnin perässä. Sören Kjeldsen ja Danny Willett ovat tuloksessa -1. 

Etsi luettavaa