Hyppää sisältöön

Hurjia huhuja Tigerin selkävaivoista — ei pysty edes istumaan

TigerWoods

Lokakuisesta selkäleikkauksesta toipuva Tiger Woods on pysytellyt lähiaikoina poissa julkisuudesta. Viime viikolla kuultiin varovaisen optimistisia uutisia, kun hänen caddiensa Joe LaCava oli kieltäytynyt muiden pelaajien työtarjouksista. Uusien huhujen mukaan Tigerin toipumisessa saattaa kestää pitkään.

Tiger

Rapakon takaa kuuluu ikäviä uutisia Tiger Woodsin toipumisesta. Amerikkalainen golfvaikuttajaRobert Lusetich kertoi Twitterissä saaneensa tietoa, että Tigerin selkävaivat ovat menneet huonompaan suuntaan ja että istuminen on työn ja tuskan takana.

Lusetich tunnetaan muun muassa Unplayable-kirjasta, joka kertoo Tigerista ja hänen vaikeista vuosistaan.

Lusitichin lisäksi myös toinen lähde vihjaili saaneensa uutta tietoa Tigerin tilanteesta. Twitterissä nimimerkillä Secret Tour Pro esiintyvä twiittasi, että Tiger pyrkisi palaamaan viheriöille The Players Championshipiin toukokuun alussa, mutta pahentuneiden selkäkipujen takia paluusuunnitelmat ovat vielä hämärän peitossa.

Niin hurjalta kuin huhut kuulostaa, niiden mukaan Tigerin on tehnyt vaikeata jopa istua viimeaikoina. Pallonlyömistä hän ei ole myöskään luonnollisesti päässyt aloittamaan.

Woodsin edellisestä startista on nyt kulunut jo puoli vuotta, eikä 14-kertaiselle major-voittajalle näy tunnelin päässä valoa.

Huhujen keskellä on silti muistettava, että molemmat lähteet nojautuivat toisen käden tietoon.

Päivitys 23.2. : Tiger Woodsin manageri kumosi Twitterissä liikkuneet huhut.

Etsi luettavaa