Hyppää sisältöön

Charlie Woods nousi pääosaan pro-amissa – siirrettiin lyömään pidemmiltä matkoilta

Charlie Woods halkoo vaivatta kahtia The Ritz-Carlton Golf Clubin väylät myös lauantaina mikäli vire säilyy yli yön

Charlie Woods tarjoili isälleen ja itselleen varmojen avausten tuloksena lyhyitä nostoja viheriöille, joilla Woodsit pistivät palloa vuorotellen eleettömästi reikään.

Tiger Woodsilta näytettiin PGA Tourin parhaiden lyöntien koosteessa kenttälyönneistä vain ensimmäinen drive, joka päätyi väylän oikeaan reunaan. 
Se ei välttämättä ole vielä hälyyttävä merkki hänen golfkuntonsa osalta.

Toipilaana pelaavan Tigerin ei tarvitse pullistella pro-amissa, eikä kisassakaan  ole välttämätöntä hakea draiverilla maksimimittaa mikäli lyönti ei toimi, tai svingi tekee kipeää.

Yleisen käsityksen mukaan Charlie Woodsin pituuskasvu on edellisvuodesta ollut 12-vuotiaalle varsin maltillista.
Merkillepantavaa on kuitenkin juniorin fyysisesti vahva olemus etenkin keskivartolon pidon osalta.

Svingi on rauhallinen, vahva ja helposti toistettavan näköinen. Päästessään pelaamaan itselleen varsin lyhyttä kenttää,  Charlien avausten jälkeen nähdään parivaljakon jatkaneen (scramble) usein par-nelosilla alle sadan metrin matkoilta.

Kilpailun johto oli edellisvuoden, ja kaiketi myös Charlie Woodsin harjoituskierrosten seuraamisen perusteella siirtänyt häntä yhden tiiausmerkin verran, ensimmäisellä reiällä 20 metriä, taaksepäin vuoden 2020 mitoista. Mikään sääntö maailmassa ei estä heitä pidentämästä / lyhentämästä Charlielle osoitetun tiiausmerkkien matkoja radikaalistikin, jos kisan tilanne siltä lauantain jälkeen näyttäisi.

Kisan ja sen markkinoinnin  kannalta ei ole epäselvää siitä, etteikö Woodsien voitto, ainakin kärkitaistossa pysyminen olisi suuren yleisön hartain toive.

Vajaan neljän minuutin videokoosteen perusteella Woodsien varmempi valttikortti on Charlie Woods.
Pojalla tuntuu olevan taas itseluottamus kohdillaan. Viheriöiden ja niiden ympäristön helppouden johdosta isänsä kädet omaava Charlie saattaa loistaa lauantaina ja sunnuntaina alle sadan metrin matkoilla ainakin osan ajasta lähes tähtien tasolla.

20 parin kilpailu käynnistyy Orlandossa paikallista aikaa kello kymmeneltä aamulla. Pelimuoto on tasoitukseton scramble, jossa kentän mitta takatiiltä on reilut 6 700 metriä.

Tiiauspaikkoja lienee useampia, sillä mukana on Champions tourin legendoistakin useita 70 vuoden rajapyykin ylittäneitä. Vanhin on marraskuun alussa 86 vuotta täyttänyt Gary Player.

Tiger Woodsin päälle ajatuskuplaksi voisi sopia esimerkiksi, "Charlie nauttii, minä nautin vielä enemmän. Tämä on vuoden paras päivä."

Tiger Woodsin päälle ajatuskuplaksi voisi sopia esimerkiksi, ”Charlie nauttii, minä nautin vielä enemmän. Tämä on vuoden paras päivä.”

Getty Images

Tiger & Charlie Woods lähtevät avauskierrokselleen parinaan Mike & Justin Thomas kello 19.18 Suomen aikaa
Edellisvuonna Thomasit voittivat kisan yhteistuloksella 119(,-25) joka kertoo paljon kisan luonteesta.
Lähestymisiä päästään lyömään kahden pelaajan voimin läheltä viheriötä. Kisan ratkaisijan rooli voi täten langeta sunnuntaina jonkun suuren tähden pojalle, pojanpojalle tai isälle.

Kilpailua ei televisioida Suomeen.

PNC Championship 

Etsi luettavaa