Hyppää sisältöön

Castren ja Nuutinen astuivat bogijunaan PGA Championshipissä – Korean Chun häikäisi avauskierroksella

Matilda Castren pelasi avauskierroksen neljä yli parin. KUVA: GETTY IMAGES

Matilda Castren teki seitsemän ja Sanna Nuutinen kahdeksan bogia Women’s PGA Championshipin avauskierroksella.

Matilda Castrenilla ja Sanna Nuutisen on kirittävää huomenna Congressional Golf Clubilla pelattavan kauden kolmannen major-turnauksen toisella kierroksella, mikäli he mielivät jatkaa pelejään myös viikonvaihteessa.

Castren pelasi tänään tuloksen 76 (+4) ja Nuutinen tuloksen 80 (+8), kun kärjessä oleva Korean In Gee Chun häikäisi kaikki tuloksellaan 64 (-8).

Korealainen on viiden lyönnin johdossa, kun avauskierros on iltapäivän lähtijöiden osalta vielä kesken.

Suomalaisnaiset tekivät tänään bogeja koko kilpailun tarpeiksi. Molemmat astuivat heti kierroksen alussa bogijunaan, sillä he aloittivat kierroksen kolmella perättäisellä bogilla.

Kaiken kaikkiaan seitsemän bogia tehnyt Castren onnistui sentään upottamaan birdien kolme kertaa, mutta Nuutisen birdiesaldo näyttää torstain jälkeen nollaa, kun bogeja syntyi peräti kahdeksan.

Nuutinen oli vaikeuksissa tänään etenkin jatkolyönneissä, sillä hän sai ainoastaan viisi viheriöosumaa, vaikka osui yhtä lukuunottamatta jokaiseen väylään.

Yksi syy heikkoihin lähestymisiin saattoi johtua siitä, että kenttä on historiallisen pitkä, yli 6 200 metriä, joten lähestymiset joudutaan lyömään todella kaukaa semminkin, kun tänään pelattiin koleassa säässä.

Tässä vaiheessa sekä Castren että Nuutinen ovat sadan parhaan heikommalla puolella, mutta Castren tullee nousemaan päivän mittaan jonkin verran, kun iltapäivän lähtijät ehtivät pelata kierroksensa loppuun.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa