Hyppää sisältöön

Castren kohensi tulostaan ja sijoitustaan Japanissa – jakaa samaa sijaa maailmanlistan ykkösen kanssa

Matilda Castren nousi lauantaina Japanissa monta sijaa. KUVA: GETTY IMAGES

Hyvä taistelu nosti Matilda Castrenia askeleen lähemmäksi kärkeä Japanissa pelattavassa LPGA-kiertueen kilpailussa.

Matilda Castren hilasi itseään kahdeksan pykälää ylöspäin Toto Japan Classicin tulosluettelossa. Castren kiersi kolmannen päivän 69 lyönnillä ja nousi yhteistulokseen viisi alle parin. Hän jakaa sijaa 23, kun kilpailua on vielä kierros jäljellä.

Castren teki lauantaina peräti kuusi birdieä, kolme molemmille puolikkaille. Takaysillä hän teki birdiet jokaiselle kolmelle par 5 -reiälle (13, 16 ja 18). Syystäkin suomalainen oli tyytyväinen itseensä, vaikka kehittämisen varaakin jäi.

”Draivit oli tänään vähän hakusessa, mutta sain hyvin silti paikattua ne”, seitsemän väyläosumaa kirjannut Castren kertoi tiedotteessa.

Myös puttien vauhtien kanssa oli edelleen haasteita. Kolmessa päivässä Castren ei ole päässyt kunnolla sinuiksi melko hitaiden viheriöiden kanssa.

”Isoon ylämäkeen putattavien pitkien puttien kanssa on edelleen haasteita”, hän tuumasi.

Kympin sakkiin Castrenilla on kolme lyöntiä matkaa, kärkeen peräti yhdeksän. Tärkeää olisi ottaa Japanista hyvä sijoitus, sillä se parantaisi hänen mahdollisuuksiaan päästä mukaan kauden päätöskilpailuun Tour Championshipiin, jonne mahtuu rankingin 60 parasta pelaajaa.

Hyvin sujunut kolmas kierros lisäsi Castrenin itseluottamusta sunnuntaita ajatellen.

”Ainekset olisi vielä hyvään viimeiseen päivään”, hän loi uskoa itseensä.

Kilpailua johtaa Japanin Momoko Ueda, joka on tuloksessa -14. Skotlannin Gemma Dryburgh pelasi päivän parhaan tuloksen (65) ja nousi kisassa toiseksi vain lyönnin päähän Uedasta. Ruotsin Linn Grant jakaa neljättä sijaa neljä lyöntiä Uedasta.

Maailmanlistan ykkönen Atthaya Thitikulilla oli vaikea päivä. Hän kiersi Setan golfkentän yhden yli ja jakaa muun muassa Castrenin kanssa 23. sijaa ennen päätöskierrosta.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa