Castren aloitti hienosti LPGA:n finaalikilpailun: ”Siellä oli monta hyvääkin lyöntiä”

Jussi Miettinen
Matilda Castren kiersi avauskierroksen tulokseen kaksi alle parin Floridassa pelattavassa Tour Championshipissä.
DP World Tourin tapaan myös LPGA-kiertueen kausi päättyy tällä viikolla. Kilpailua emännöi Tiburon Golf Club. Kilpailun suomalaispelaaja Matilda Castren pelasi avauspäivänä tasaisen hyvin.
Kolme birdieä ja yksi bogi tuottivat tuloksen 70 (-2). Hän on avauskieroksen jälkeen jaetulla 15. sijalla. Kärkeen Castrenilla on viisi lyöntiä.
”Ihan hyvä startti kilpailuun”, Castren kertoi tiedotteessaan.
”Siellä oli monta hyvääkin lyöntiä tänään. Alkukierroksesta meni myös hyvin putteja sisään, mutta kierroksen lopulla olisi muutama putti saanut vielä upota”, hän analysoi.
Kilpailua johtaa Uuden-Seelannin Lydia Ko, joka on kiertueen kärkinainen rankingin perusteella ennen päätöskilpailua.
Ko aloitti päätöskierroksen bogilla, joka jäi hänelle päivän ainoaksi. Lopuille rei’ille Ko teki kahdeksan birdieä, joten johtotulos on 65 (-7).
”Parin viimeisen viikon aikana olen yrittänyt olla ajattelematta liikaa palkintoja ja jossittelematta, koska vaikka minulla on ollut hieno vuosi ja joka antaa aihetta olla ylpeä, kiertueella on myös muita pelaajia, joilla on ollut ilmiömäinen kausi”, Ko kuvaili fiiliksiään jo keskiviikkona.
Kakkosena ovat Thaimaan Pajaree Anannarukarn ja Yhdysvaltain Danielle Kang, jotka ovat lyönnin kärkinaista perässä. Neljättä sijaa jakavat Skotlannin Gemma Dryburgh ja Etelä-Korean Sei Young Kim lyönnin kärkinaista perässä.
Kauden sensaatio Thaimaan Atthaya Thitikul aloitti takkuisesti. Hän pelasi kierroksen yhden yli ja jakaa 41:ttä sijaa.
Castren pääsi kisaan hyvässä iskussa
Castren on päässyt ihan viime viikkoina loistavaan iskuun, sillä kahdesta edellisestä kilpailusta tuloksena on ollut jaetut kymmenennet sijat. Suomalainen lähtikin finaaliin hyvin fiiliksin ja energisenä.
”Viime vuonna oli sellainen fiilis, että pääsisi vain maaliin saakka ja pääsisi lepäämään. Olen jaksottanut tänä vuonna kilpailut paremmin, ja tuntuu, että on paljon enemmän energiaa. Ei olla ihan viimeisillä mehuilla liikkeellä niin kuin viime vuonna”, Castren kertoi eilen tiedotteessaan.
Avauskierroksen perusteella Castrenin sanoilla oli myös katetta.
Menestys Floridassa tuottaisi erinomaista tulosta myös taloudellisesti, sillä potissa on peräti seitsemän miljoonaa dollaria, josta kaksi lohkeaa voittajalle ja jakajia on yhteensä vain 60.
Kilpailussa pelataan neljä kierrosta.
TULOSPALVELUT
TARJOAA

DP WORLD TOUR
KLM Open
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki
LET
Belgian Ladies Open
Noora Komulainen, Niina Liias, Elina Nummenpää, Sanna Nuutinen, Linda Osala ja Ursula Wikström
PGA TOUR
Challenge Tour
Copenhagen Challenge
Matias Honkala ja Oliver Lindell
LPGA TOur
Bank of Hope LPGA Match Play
Matilda Castren
LIV GOLF
Nordic League
Gamle Fredrikstad Open
Antti Ahokas, Atte Länsiluoto, Ilari Saulo, Tyko Tuohimaa ja Saku Tuusa
PGA Tour LATINOAMERCA
Columbia Classic
Toni Hakula
KORN FERRY TOUR
PGA Tour of champions
AMATÖÖRIGOLF
English Men’s Open Amateur Stroke Play Championship
Jaapo Jämsä, Markus Luoma, Oliver Ruutu ja Veikka Viskari
Finnish Tour
MID Tour
FInnish Senior tour
Finnish Senior Tour