Hyppää sisältöön

Castrén ja Nuutinen tekivät messevän tilin Skotlannissa – näin he nousivat maailmanlistalla

Matilda Castrén on tienannut eniten rahaa kaikki suomalaiset golfammattilaiset mukaan lukien tänä vuonna. Sanna Nuutinen nousi maailmanlistalla 200 parhaan joukkoon.

Matilda Castrén on tienannut kaikista suomalaisista golfammattilaisista selvästi eniten palkintorahoja tänä vuonna. Sanna Nuutinen nappasi Women’s Openista uransa selvästi suurimman palkintopotin.

Sunnuntaina päättyneestä Women’s Openista tuli kaikkien aikojen rahakkain golfturnaus naisille, kun kilpailun aattona turnauksen järjestäjä R&A ja pääsponsori AIG tiedottivat nostavansa palkintopottia roimasti pitkälti yli miljoonalla dollarilla.

Suurista seteleistä pääsivät osalle myös Matilda Castrén ja Sanna Nuutinen. Vaikka kaksikko jäi lopulta sijoille jaettu 20. (Castrén) ja jaettu 26. (Nuutinen), kotiinviemisinä heillä oli muutakin kuin arvokasta kokemusta.

Castrénin osuus 5,8 miljoonan dollarin palkintopotista oli noin 60 000 euroa ja Nuutisen tienestit neljän päivän puhteesta olivat noin 53 000 euroa.

LET-kiertueella pelaavalle Nuutiselle shekki oli uran suurin. Se myös tuplasi hänen tämänvuotiset ansionsa LET:llä 104 000 euroon. Vertailun vuoksi: kakkossijastaan Hollannin-osakilpailussa Nuutinen tienasi 18 000 euroa,

Sen sijaan Castrén on tottunut pelaamaan isoista rahoista LPGA-kiertueella. Tänä vuonna hän on tienannut palkintorahaa LPGA:lla jo yhteensä 573 000 dollaria. Voittaessaan ensimmäisenä suomalaisena LPGA-kiertueen osakilpailun kesäkuussa hän palkittiin 225 000 dollarin shekillä.

Kaiken lisäksi Castrénilta puuttuu LPGA-kiertueen kokonaisansiosta 30 000 euron tienestit LET:n Gant Openista, jonka hän voitti. Matilda on tienannut tällä kaudella palkintorahaa selvästi enemmän kuin yksikään toinen suomalainen golfpelaajan, miehet mukaan lukien.

Suomalaisten ammattilaisgolfarien tienestit 2021:

  1. Matilda Castrén: 518 000 euroa (LPGA + LET)
  2. Mikko Korhonen: 342 600 euroa (ET)
  3. Kalle Samooja: 299 500 euroa (ET)
  4. Tapio Pulkkanen: 299 100 euroa (ET)
  5. Sami Välimäki 108 600 € (ET)
  6. Sanna Nuutinen 104 000 euroa (LET)

Myös maailmanlistalla sekä Nuutinen että Castrén jatkoivat nousua. Nuutinen rikkoi ensimmäistä kertaa urallaan 200 parhaan pelaajan rajapyykin. Tuoreella listalla hänen sijoituksensa on 197:s. 

Castrén puolestaan on 47:ntenä, mikä on jälleen paras suomalaisnaisen noteeraus koskaan. Hänet myös valittiin ensimmäisenä suomalaisena naisten Solheim Cupiin, joka pelataan syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Ohiossa, Yhdysvalloissa.

LPGA-kiertueen ja European Tourin osakilpaillut näyttää suorana Elisa Viihde Viaplay

Etsi luettavaa