Hyppää sisältöön

Cameron Smith ei lämmennyt Rory McIlroyn vetoomuksista – johtaa Australian PGA Championshipia

Cameron Smithin osallistuminen kotimaassaan pelattavaan DP World Tourin kisaan on merkittävä tapaus Australiassa. KUVA: GETTY IMAGES

PGA Tourin äänitorvena pelaajien edustajana toimiva McIlroy taivutteli tuloksetta The Openin voittajaa jäämään perinteisille kiertueille. Australian DP World Tourin kisassa Smith on vahvasti kiinni kahdesti aiemmin voittamansa kisan ykköstilassa.

Meneillään olevan kauden aikana vankan läpimurron terävimmälle huipulle tehnyt Cameron Smith tavoittelee jo viidettä henkilökohtaisen kisan voittoaan.

Plakkarissa on ykköstilat The Openista, Players Championshipista ja Tournament of Championshipista. Siirryttyään LIV Golfin sopimuspelaajaksi aussi voitti Bostonin debyyttinsä (5.) jälkeen Chicagon kilpailun.

Näiden jatkeeksi Smith hakee sunnuntaina voittoa Brisbanessa pelattavasta Australian PGA Championshipista. Hän voitti kisan 2018 ja 2019. Vaikka palkintopotti on murusia edellä listattuihin verrattuna, kotimaansa majoreihin kuuluvan kisan valtaaminen kolmannen kerran olisi merkittävä kruunu kaudelle.

Lauantain kolmannen kierroksen tulos (69,-2) tuulisella Royal Queensland Golf Clubin kentällä antoi Smithille (68-65-69,-11) viimeiselle päivälle kolmen lyönnin johdon. Lähimmät uhkaajat Yan Wei Liu (-8) ja Masahiro Kawamura (-8) ovat meriiteiltään oppipoikia The Openin ykkösen rinnalla.

Smith saa kuitenkin pelata vähintään kohtuullisen tuloksen pitääkseen pelikaveriensa lisäksi takanaan hurjiin loppurutistuksiin erikoistuneen Min Woo Leen (-7), sekä muut mahdolliset kirijät.

Euroopan tähdistä lähimpänä kärkeä on Adrian Meronk (-4).

Rory McIlroy tarttui luuriin

Cameron Smith ja Rory McIlroy taistelivat päättyvän kauden aikana useasti kärkitiloista isoissa kisoissa. Seuraavan kohtaamisen ajankohta on vielä auki.
KUVA: GETTY IMAGES

Cameron Smith ja Rory McIlroy kävivät heinäkuussa tiukan taiston The Openin voitosta St Andrewsin Old Coursella. Vaikka viimeisenä päivänä he pelasivat eri ryhmissä, pelin henki oli selvä.

Kaksintaistelu majorissa, joissa McIlroylle on jäänyt heinäkuun 2014 The Openin ykköstilan jälkeen poikkeuksetta lyhyempi tikku käteen.

McIlroy jäätyi viheriöillä, hänen uhkaajakseen edellisessä parissa pelannut Smith oli puolestaan jäätävän kylmäverinen putteri kädessään.

Tulos (64,-8), oli kuusi lyöntiä kolmanneksi jäänyttä McIlroyta (70,-2) parempi.

Miehet ovat hyviä ystävyksiä ja arvostus toisiaan kohden on korkealla. Australian kisan alla Smith kertoi Sydney Morning Heraldille antamassaan haastattelussa McIlroyn puhelinsoitosta pari päivää The Openin päättymisen jälkeen.

Huhut Smithin siirtymisestä LIV Golfiin olivat vahvistuneet pitkin kesää.

”Puhelun alkuun hän onnitteli voitosta. Rory oli iloinen hyvästä pelistäni. Pian puhe luonnollisesti kääntyi LIV Golfiin”, Smith valotti käytyä keskustelua.

”Hän halusi kertoa minulle vielä muutamia tiedossaan olleita asioita ennen lopullista päätökseni tekemistä. Ei Rory suoranaisesti pyrkinyt vahvasti vaikuttamaan siihen, mutta ilmaisi kyllä sen, kuinka vahvasti hän halusi minun jäävän.”

”Olen aina arvostanut Rorya ja hänen tapaansa kertoa mielipiteistään.”

Keskustelusta huolimatta McIlroyn ja PGA Tourin toive ei toteutunut. Cameron Smith ilmoitti siirtymisestään LIV Golfiin elokuun lopulla.

Meneillään oleva kilpailu on tämän jälkeen ensimmäinen perinteisillä pääkiertueilla käytävistä, joihin maailmanlistalla kolmantena oleva Smith osallistuu.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät Australian PGA Championshipin viimeisen päivän sunnuntaina suorana klo 04.30-09.00.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa