Hyppää sisältöön

Caddie kuoli kesken LET-kisan

Anne-Lise Caudalia lohdutti kilpailunjohtaja  Michael Wood.

Ladies European Touria on kohdannut suru-uutinen, sillä ranskalaispelaajattaren caddie kuoli kesken kierroksen Dubai Ladies Mastersissa.

Anne-Lise Caudalin caddie Max Zechmann kuoli kesken kilpailukierroksen Dubaissa Emirates Golf Clubilla. Zechman tuupertui 13. reiällä. Hän sai paikan päällä olleilta lääkintähenkilökunnalta ensiapua. Kentältä hänet vietiin sairaalaan, jossa hänet kuitenkin todettiin kuolleeksi.

Englantilaisen Daily Mail -lehden mukaan Zechmann sai sydänkohtauksen. Zechmann on kokenut caddie, jonka työnantajina ovat aiemmin toimineet myös Marcel Ziem ja Marcus Brier.

”Me kaikki Ladies European Tourilla olemme äärimmäisen järkyttyneitä ja surullisia tämän äkillisen kuoleman johdosta ja sen vuoksi päätimme keskeyttää ensimmäisen kierroksen kunnioituksesta menehtynyttä kohtaan”, LET:in toimitusjohtaja Ivan Khodabakhsh sanoi.

”Jäsentemme puolesta otamme koko sydämestämme osaa vainajan hänen perheensä ja lähimmäistensä suruun”, hän jatkoi.

Edellisen kerran caddie kuoli kesken kierroksen vuonna 2014, jolloin Alistair Forsythen mailapoika Ian MacGregor menehtyi Madeiran Euroopan Tourin kisassa.

Etsi luettavaa