Hyppää sisältöön

British Openin voittaja oli lopettaa uransa edelliskaudella: ”Tiesin, että minulla on potentiaalia”

Sophia Popov ei meinannut saada voittopuheensa alussa sanoja suustaan. Rentouduttuaan puhetta tuli sitäkin enemmän

Sophia Popov piti lauantaina hankkimansa johdon AIG Women´s Openissa ja nousi ensimmäiseksi saksalaiseksi naispelaajaksi joka voitti majorin.

Ennen torstaina käynnistynyttä AIG Women´s Openia tuskin kukaan olisi veikannut ykköseksi vain yhden harjoituskieroksen pelannut Saksan Sophia Popovia, joka saapui kisapaikalle tiistai-iltana suoraan Symetra Tourin kisasta.

”Tämä oli minulle lähtökohtaisesti bonus-kilpailu. Tavoitteeni tällä kaudella  on saada Symetra Tourilla mahdollisimman hyvä ranking-sijoitus”, Popov kertoi palkintojenjaossa kyyneleet silmissään.

Amatööriaikoinaan hyvin menestynyt saksalainen oli voittanut ennen majoria vain kolmannen tason Cactus Tourin kisoja, mutta osoittanut toki Symetra Tourilla kykyjään jo vuosien ajan.

”Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet todella vaikeita  golfini osalta. Olin lopettaa pelaamisen edelliskaudella. Onneksi en sitä tehnyt, sillä tiedostin sen, että minulla on kapasiteettia enempään kuin mitä olen aiemmin saavuttanut.”

Sunnuntai kierrokselle Popov sai kirittäjäkseen maailmanlistan kahdeksikon, Australian Minjee Leen. Viidesti LPGA Tourilla voittanut Lee ei saanut yliotetta ”henki päällä” edenneeseen saksalaiseen, jonka tukena caddienä oli avomies Maximilian Mehles.

Popov aloitti kierroksen bogeylla, mutta oli itse varmuus ihanteellisissa olosuhteissa pelatun päivän aikana. Royal Troonin kenttä jäi tyynessä kelissä aseettomaksi naistähtien paukuttaessa tulostauluun tasaisen kovia lukuja.

Inbee Park (66) teki kovimman nousun neljänneksi, heikoinkin tulos oli 78. Finaalipäivänä dramatiikka ja vaihtelevat tilanteet loistivat poissaolollaan. Viimeistä kierrosta voisi luonnehtia tältä osin jopa tylsäksi.

Popovin voito arvoa se ei vähennä minkään vertaa. Kahden viimeisen kierroksen tulokset 67-68 osoittivat paitsi potentiaalin määrän, myös henkisen kantin pitävyyyden.

Maailmanlistalla sijaluvulla 304:s Sanna Nuutisen takana ollut Popov listataan tulevissa suurkisoissa potentiaalisten voittajien joukossa, eikä hänen tarvitse enää hakea nousua uralleen Symetra Tourilta.

AIG Women´s Openin hän oli kypsä voittamaan runsaan rutiinin ja perusosaamisen yhdistelmällä sekä taitavalla tuloksenteolla.

Thaimaan Jasmine Suwannanapura(-5) jäi lopulta kahden lyönnin päähän, Minjee Lee (-3) oli kolmas ennen Inbee Parkia (-1). Vain nämä neljä pelasivat alle parin.

Sanna Nuutinen (74-83) pysyi ensimmäisen kierroksen ajan pelissä, toisen päivän olosuhteet  olivat ensikertalaiselle tuloksenteon kannalta liian kovat

Sanna Nuutinen (74-83) pysyi ensimmäisen kierroksen ajan pelissä, toisen päivän olosuhteet olivat ensikertalaiselle tuloksenteon kannalta liian kovat

GETTY IMAGES

Sanna Nuutinen (+15)  ja Ursula Wikström (+16) karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen.

Naisten majoreista Evian Championship on tältä vuodelta peruttu, muut kolme pelataan loppuvuodesta. US Open järjestetään vasta joulukuun puolivälissä Teksasissa.

Tuloslista, AIG Womens Open

Etsi luettavaa