Hyppää sisältöön

Bogeyputki pudotti Kalle Samoojan voittotaistosta – Ewen Ferguson Qatar Mastersin sankari

Ewen Fergusonille voitto ammattilaisena oli uran ensimmäinen niissä kinkereissä, joissa jaetaan maailmanlistan pisteitä. KUVA: GETTY IMAGES

Skotlannin 25-vuotias Ewen Ferguson loisti kolmella viimeisellä reiällä Doha Golf Clubilla, ja saavutti uransa ensimmäisen DP World Tourin ykköstilan. Kalle Samooja putosi kärkitaistosta , mutta nousi viidenneksi viimeisten reikien birdeillään.

Sunnuntaista ei muodostunut Doha Golf Clubilla suomalaisjuhlaa. Lauantaina tuloksella 66,-6 loistanut Kalle Samooja sai hankalan startin kierrokselleen haastavassa kelissä.

”Menee varmaan top-3 rajuimpiin keleihin. Kyllä sen tiesi, että  tsemppaamista tulee olemaan koko päivä”, Samooja kertoi.

Kalle Samoojalle sijoitus kymmenen joukkoon oli kalenterivuoden ensimmäinen. Yhteensä niitä on 12, pelattuja kisoja 84
Samooja on ollut kärkikymmenikössä joka seitsemännessä kilpailussaan, KUVA GETTY IMAGES.

Kolme perättäistä bogia väylillä 2-4 pudottivat hänet muutaman lyönnin päähän kärjestä. Päivän ensimmäinen birdie tuulisessa kelissä syntyi vasta reiällä 14.

Bogeja Samooja oli tässä vaiheessa tuulisessa kelissä tehnyt jo viisi. Kuudes tuli 15:lla.

”Kakkosella ja nelosella tuli huonot lyönnit raffista. Ne, sekä kolmeputtinen sisääntulossa olivat tänään ne, mihin homma kaatui. En myöskään päässyt väylille, kuten tuolla olisi pitänyt”.

Turkulainen onnistui myös tekemään birdiet väylille 16 ja 18 nousten jakamaan viidettä sijaa tuloksin 74-69-66-75,-4.

Eroa voittoon nousseeseen Ewen Fergusoniin (-7) jäi epäonnistumisesta huolimatta vain kolme lyöntiä.

Ferguson roikkui kärjen kannassa, teki 16:lla eaglen chippaamalla sisään ja varmisti yhden lyönnin voittonsa viimeisen reiän birdiellä.

Amatöörinä Ferguson voitti useita arvokisoja. Ammattilaisena hänellä oli jo 22 sijoitusta kymmenen joukkoon ilman voittoa.

Samoojan lisäksi kärkimiehistä murenivat ennen sunnuntaita kärkiparin muodostaneet Adrian Meronk ja Matthew Smith. Kolmikko kirjautti tulokset 75,+3.

Tämä tulos on 2,7 lyöntiä heikompi , kuin tuloslistan 34:n ensimmäisen sunnuntain kierroksen keski-arvo 72,3.

Vaikka täysosumaa ei Qatarista kolmannellakaan perättäisellä hyvällä yrityksellä tullut, kokonaisuudesta jäi paljon positiivista.

Top 10-sijoituksia jo 12

”Tunne peliin on vuoden parasta. Sain hyvän kisan kuitenkin aikaan. Sijoitukseen saa jokseenkin tyytyväinen olla”, hyvää nousua toisena ja kolmantena päivänä tuloslistalla tehnyt Samooja arvioi.

Samooja ansaitsee palkintorahaa 50 000 euroa ja noussee maailmanlistalla ohi Mikko Korhosen suomalaispelaajista parhaaksi.

Samoojan saldo on top 10 sijoituksissa DP World Tourilla 0-2-2-8. Voittoja ei ole, kakkos- ja kolmostiloja molempia kaksi, sijoja 4-10 yhteensä kahdeksan.

Seuraavan kisansa hän pelaa Espanjassa 21.-24. huhtikuuta.

Sami Välimäen (+1) sijoitus oli 40:s, Tapio Pulkkasen (+2) 49:s ja Mikko Korhosen (+5 ) 67.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa