Hyppää sisältöön

Big Bang 2: Golfia ja Kozelia

Lokakuussa GoGolfin Big Bang reissulla on luvassa golfin lisäksi muutakin mieleenpainuvaa.

Yksi After Golf- reissu suunnataan Velké Popovicen kylään jossa tutustumista paikalliseen peruselintarvikkeeseen ja sitä tuottavaan laitokseen, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti – nimittäin Kozelin panimoon, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä kolokohteestamme Konopisteestä.

Historiankirjat kertovat, että kylässä on pantu olutta jo 1500-luvulla, joten perinteitä löytyy. Kozelin panimo sai alkunsa jo 1870, jolloin varakas teollisuusmagnaatti ja kyseisen alueen pormestari František Ringhoffer päätti jälleenrakentaa ja modernisoida panimon Velké Popoviceen. Ensimmäinen tuote rullasi ulos panimolta 1874, ja vielä tänäkin päivänä käytössä oleva logo on kyseiseltä ajalta. Kozelin logossa käytettävän tunnuksen on itse asiassa suunnitellut ranskalainen taiteilija, joka läpikulkumatkallaan halusi kiittää kylän ja panimon väkeä vieraanvaraisuudesta piirtämällä heidän oluelleen arvoisensa tunnuksen.

 

Panimokierroksen aikana BigBangerit pääsevät tutustumaan Kozelin valmistusprosessiin, panimon loistokkaaseen historiaan sekä itse tuotteisiin todella upeassa olutkellarissa. Kaikkea emme viitsi ennakkoon paljastaa, mutta ainakin Kozelin Pukin tarina selviää kierroksen aikana.

Na zdraví!

 

Etsi luettavaa