Hyppää sisältöön

Bernd Wiesbergerin kiri tuotti Juha-Matti Mäntylälle miniloman Yyteriin

Reijo Louhimon suunnittelemalla kentällä on pelattu 1990-luvun alkuolelta asti

Italian Openiin liittyneeseen voittajaa ja voittotulosta koskeneeseen veikkaukseen osallistui yli 600 ihmistä. Vain Juha-Matti Mäntylä Koski-Golfista arvasi molemmat oikein.

Viasatin ja Viaplayn kautta katsottavissa oleviin European Tourin kisoihin on meneillän olevan kauden aikana liitetty GoGolfin ja kotimaisten kenttien sekä golfvälineiden edustajien yhteistyönä liitetty  katsojille ja lukijoille avoin veikkaus, jossa palkintona on pelilippuja kentille, usein majoituksen kera, sekä golfvälineitä. 

Roomassa pelatun Italian Openin yhteistyökumppaneina toimivat Yyteri Golf sekä Virkistyshotelli Yyteri. Vastausaikaa oli lyhennetty totutusta, siten, että kisa sulkeutui siinä vaiheessa kun kärkiryhmät olivat ensimmäisillä väylillään kolmatta kierrosta.

Bernd Wiesberger oli viikonlopun paras, hän pelasi tulokset 67-65 nousten yhden lyönnin erolla voittoon ennen Matthew Fitzpatrickia.  Yhteistulokseksi tuli 16 alle parin. Voittotuloksen veikkaaminen oli kisan toinen osanen.

Hole-in-onet ovat olleet tiukilla Yyterissä kuluvalla kaudella. Niitä on tehty vain viisi. Kuva 13:lta (par-3)

Hole-in-onet ovat olleet tiukilla Yyterissä kuluvalla kaudella. Niitä on tehty vain viisi. Kuva 13:lta (par-3)

Yyteri Golf

Yli 600:sta veikkaajasta vain Juha-Matti Mäntylä pisti oikean yhdistelmän matkaan.

”Jotenkin haistelin että Itävallan poika onnistuu viikonloppuna ja muut hyytyvät ratkaisuhetkillä”, Mäntylä perusteli onnistunutta valintaansa. 

”Syksyllä on vielä suomalaisittain paljon jännitettävää European Tourilla”, Koski-Golfissa pelaava Mäntylä ennakoi kuutta kilpailua, jotka kauden 2019 ohjelmassa ovat jäljellä.

Hän saa palkinnokseen vuorokauden majoituksen aamiaisineen Virkistyshotelli Yyterissä, sekä neljä pelilippua Yyteri Golfiin.

Torstaina käynnistyvän Ranskan avointen voittoa puolustaa kuluvalla kaudella alavireisesti pelannut Alex Noren.

Etsi luettavaa