Hyppää sisältöön

Ben Hogan Company lopetti toimintansa: ”Parhaat mailat joita rahalla saa”

Ben Hogan on ainoa golfari maailmassa, joka on onnistunut nostamaan nimeään kantavan mailamerkin menestyväksi brändituotteeksi. KUVA: GETTY IMAGES

Ben Hogan Golf Clubs -yhtiö perustettiin 1953, jolloin lajin legenda voitti The Mastersin, US Openin sekä The Openin. Päättyneen viikon perjantaina Hoganin nimeä kantavan yrityksen toimitusjohtaja ilmoitti toiminnan lopettamisesta.

Ben Hoganin nimi ja maineteot jäävät ikuisiksi ajoiksi golfin historian kirjoihin. Vuonna 1912 syntyneen Hoganin iän puolesta parhaat vuodet menivät päällekkäin toisen maailmansodan kanssa.

Kaikki yhdeksän majoriaan hän voitti sodan jälkeen. Kolme viimeistä Hogan otti näytöstyyliin 1953.

PGA Championshipiin Hogan ei päässyt, sillä The Openiin matkustaminen osui päällekkäin sen kanssa.

Puhdas neljän voiton Grand Slam yhden kalenterivuoden aikana jäi siis aikataulullisista syistä saavuttamatta, eikä siihen ole yltänyt kukaan muukaan.

Hogan voitti kauden aikana viisi kuudesta kisasta joihin osallistui.

Hänestä kehkeytyi taianomainen svingimalli myös myöhemmille sukupolville. Hoganin yhdessä Herbert Warren Windin koostamaa kirjaa:

Five Lessons: The Modern Fundamentals of Golf, pidetään edelleen maailman luetuimpana ja arvostetuimpana kirjana alallaan.

Ben Hogan Apex Irons

Kauteen 1953 ajoittui nimeään myöhemmin muuttaneen Ben Hogan Golf Clubs -yhtiön perustaminen.

Hoganin johdolla yritys otti tavoitteekseen tarjota markkinoiden parhaita mailoja, sloganeillaan ”Clubs for Serious Golfers”, sekä ”The finest golf equipment money can buy.”

Ben Hogan oli omistajana vuoteeen 1960 asti, jolloin sen osti American Machine and Foundry (AMF).

Hogan toimi tämän jälkeen pitkään nimellisenä hallituksen puheenjohtajana ja antoi panoksensa tuotesuunnitteluun ja tuotteiden markkinointiin.

Liiketoiminnan kannalta yrityksen menestyksekkäin jakso osui kolmelle vuosikymmenelle 1960-luvun alusta 1980-luvun loppupuolelle.

Ben Hogan Companyn ikonisin tuote oli 1972 markkinoille tuotu ja Hoganin itsensä suunnittelema Apex Irons rautasetti.

Se nousi nopeasti varsin suosituksi PGA Tourin pelaajien esimerkin mukaisesti myös hyvätasoisten amatööripelaajien keskuudessa.

Hoganin mailoihin, etenkin rautoihin luotti varsin hyvä määrä maailmanhuippuja.

Major-voittoon ylsivät sopimuksen alaisista pelaajista Jack Fleck, Tom Kite, Mark Brooks, Justin Leonard, Jim Furyk, sekä ainoana naisena Jan Stephenson.

Lisäksi suurella joukolla maailmantähtiä oli bägissään Ben Hoganin mailoja, vaikka heillä oli sopimus jonkin toisen mailamerkin kanssa.

1980-luvun lopulla Ben Hogan Company myytiin japanilaisen liikemiehen Minoru Isutanin omistamalle Cosmo Worldille. Tästäkään ei muodostunut pysyvää kotia mailamerkille.

Uusi ajanjakso Callawayn omistuksessa käynnistyi 2003 ja päättyi 2012.

Golfyhtiö ajautui pääomasijoittajien omistukseen. Ben Hogan Company lopetti ensimmäisen kerran toimintansa jo vuonna 2015.

Verkkokauppa toimi – rahoitus sakkasi

Toistaiseksi viimeinen uusi tuleminen markkinoille käynnistyi vuonna 2017.

Tämä tapahtui kivikovan kilpailutilanteen johdosta myynnin osalta vain ja ainoastaan verkkokaupan välityksellä. Jälleenmyyjät haluttiin kustannussyistä jättää pois.

Vaikka vähiin pudonnut myynti saatiin viimeisinä vuosina näyttämään suuria kasvuprosentteja, siivet eivät kantaneet.

Koronaviruksen sivuvaikutuksena yrityksen rahoitus sakkasi ja tarvittavat pääomat ehtyivät siitä huolimatta, että päämarkkinoilla USA:ssakin golfilla kulkee varsin hyvin.

Ben Hogan Companyn hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Scott White julkisti yrityksen tilanteen, ja toiminnan alasajon GolfDigestille lähettämässään mailissa:

”Olen erittäin ylpeä niistä saavutuksista joita olemme yrityksenä saavuttaneet viimeisten vuosien aikana. Tiimimme suunnitteli ja toi markkinoille runsaasti tuotteita, jotka olisivat tehneet Mr. Hoganin ylpeäksi. Rahoitukseen liittyvät haasteet estivät meitä kuitenkin toimimaan tavalla, joka olisi mahdollistanut kasvumme markkinoilla”, White tiivisti toiminnan lopettamisen taustoja.

Ben Hogan Company ei ole ajautunut konkurssiin, mutta toistamiseen lyhyen ajan sisällä se ottaa toistamiseen lukua kanveesilla.

Perjantaina julkaistun e-mailin jälkeen yrityksen sivut aukeavat, mutta tilaamisen osalta Ben Hogan Companyn tuotteita hankkivia kehoitetaan kärsivällisyyteen.

”Sivustollamme on teknisiä ongelmia, joiden vuoksi emme kykene vastaanottamaan tilauksia…. Tervetuloa sivuillemme myöhemmin tehdäksesi tilauksen. Kiitoksia kärsivällisyydestänne.”

Ilmoitus toiminnan lopettamisesta tuli lähes päivälleen 25 vuotta Ben Hoganin kuoleman jälkeen.

Ben Hogan Golf Clubs, history

Lähde: Golf Monthly

Etsi luettavaa