Hyppää sisältöön

Ainakin kaksi tähteä hakenut lupaa pelata Saudi-Arabian rahoittamalla golfkiertueella

Sergio Garcian haaveet Ryder Cup -kapteenin tehtävään saattaa kaatua osallistumiseen Saudi-liigassa. Phil Mickelsonin on myös kerrottu hakeneen poikkeuslupaa osallistua kiertueelle. KUVAT: GETTY IMAGES

Mediatietojen mukaan ainakin 20 PGA Tourin pelaajaa ovat pyytäneet PGA Tourilta poikkeuslupaa osallistua Saudi-Arabian rahoittaman uuden kiertueen avauskilpailuun. Heidän joukossaan on ainakin kaksi tähteä.

Kansainvälisten golfsivustojen tietojen perusteella Sergio Garcia ja Phil Mickelson ovat osallistumassa kesäkuun alussa pelattavaan LIV Golf Invitationalin avauskilpailuun. Myös Etelä-Afrikan Louis Oosthuizenin nimi on nostettu esiin. Hän on Garcian ja Mickelsonin tapaan major-voittaja.

The Telegraph -lehti kertoi Garcian, 42, pyytäneen lupaa osallistua Englannissa pelattavaan turnaukseen. Golf.com-sivusto puolestaan raportoi, että Mickelson, 51, olisi toiminut samoin.

PGA Tour -pelaajat eivät saa osallistua muille kiertueille ilman PGA Tourin hyväksyntää. Osallistumislupaa pitää hakea viimeistään 45 päivää ennen kilpailun alkua. PGA Tourin pitää puolestaan antaa vastaus 30 päivää ennen turnauksen alkua.

Mickelsonin osallistuminen ei ole mikään yllätys. Hän jäi helmikuussa tauolle PGA Tourilta sen jälkeen, kun Fire Pit Collective -sivusto julkaisi hänen kosolti kohua herättäneen haastattelun.

Haastattelussa Mickelson myönsi, että Saudi-Arabian hallinto rikkoo vakavasti ihmisoikeuksia, mutta siitä huolimatta hän aikoo osallistua kiertueelle, koska se on hyvä tapa näyttää kaapin paikka PGA Tourille, joka ei ”Leftyn” mielestä jaa riittävästi ja tasapuolisesti rahaa tv-oikeuksista pelaajille.

Haastettelun jälkeen Mickelson menetti käytännössä kaikki sponsorinsa.

Eilen Mickelsonin edustaja kertoi, että Mickelson aikoo osallistua kahteen seuraavaan major-turnaukseen, PGA Championshipiin ja US Openiin. Mickelson puolustaa PGA Championshipin voittoa.

Kaikkiaan 20 pelaajan hakeneen poikkeuslupaa. Heidän joukossaan olisi myös espanjalainen Garcia.

Garcia on yksi Euroopan Ryder Cup -joukkueen ikoneja, ja hänestä on povattu tulevaisuuden Ryder Cup -kapteenia. Osallistuminen LIV Golf Invitationaliin todennäköisesti vesittäisi tämän. Sekä PGA Tour että DP World Tour ovat laittaneet arvovaltansa peliin, jotta huippupelaajat eivät osallistuisi Saudi-Arabian valtion rahoittamaan liigaan.

Houkutus on kuitenkin suuri, varsinkin uransa ehtoopuolella olevilla pelaajilla, sillä LIV Golf Invitationalin palkintosummat ovat tähtitieteellisiä. Kiertueella on kaikkiaan kahdeksan kilpailua, joissa jaetaan yhteensä noin 250 miljoonaa euroa palkintorahaa.

Yhdessä kilpailussa palkintopotissa on vähintään 25 miljoonaa dollaria, josta voittajan osuus on neljä miljoonaa. Vertailun vuoksi: Scottie Scheffler kuittasi kauden ensimmäisestä majorista eli Masters Tournamentista vain puolet tästä.

Maailmanlistan sadan parhaan pelaajan joukosta kerrotaan ensimmäiseen osakilpailuun olevan tulossa 15 pelaajaa.

Etsi luettavaa