7 syytä hankkia Kotipihagolf Oy:n tekonurmiviheriö huhtikuussa kampanjahinnoin

Tekonurmiviheriön avulla saat harjoitteluusi tehoa, iloa ja koko perheelle viihtymiskeskuksen, joka tuo tyylikkyyttä ja arvoa pihapiiriisi.
Ajatus tekonurmipintaisesta viheriöstä ja lähipelialueesta kodin tai kakkosasunnon kotipihalla kiehtoo yhä suurempaa osaa golfareista. Materiaalit ovat kehittyneet vastaamaan oikean nurmen ominaisuuksia, niiden kestävyys ja kunnossapidon vaivattomuus ovat saaneet asiakkaat arvostamaan tekonurmialueita kotipihoillaan monipuolisina viihtymiskeskuksina.

Kotipihagolf Oy on lyhyessä ajassa noussut yhdeksi Suomen johtavista golftekonurmien toimittajista. Toimitusjohtaja Sampo Tuomivaara aloitti liiketoiminnan omaan tarpeeseensa liittyen.
”Muutin perheeni kanssa pääkaupunkiseudulta Perhoon, matka lähimmälle golfkentälle piteni melkoisesti. Lähipeliharjoitteluun ei jäänyt aikaa. Ajatus puttiviheriön tai lähipelialueen hankkimisesta kotipihalle vahvistui päätökseksi tutkia eri vaihtoehdot.”

Tuomivaara kartoitti koti- ja ulkomaisten kontaktiensa kautta parhaat mahdolliset tavarantoimittajat ja käynnisti Kotipihagolf Oy:n toiminnan.
”Tuotepakettimme ruohopinnoitteiden ja oheistuotteiden, sekä asennuksen osalta on rakennettu vastaamaan asikaskunnan tarpeita, asiantuntemuksemme suunnittelussa ja toteutuksessa varmistaa laadukkaan ja toimivan lopputuloksen. Hinta-laatusuhteessa tekonurmiviheriömme ovat markkinoilla ehdotonta huippua”, Tuomivaara vakuuttaa.
Kotipihagolfilla on huhtikuun ajan meneillään kampanja, jonka aikana tekonurmiviheriön hankinta on tavanomaistakin edullisempaa, helppoa ja ripeää.
Kotipihagolfin huhtikuun tarjouksen löydät täältä.
7 syytä hankkia Kotipihagolfin tekonurmiviheriö
Lähipeli ratkaisee
Viheriöllä ja sen ympäristössä tulokset tehdään ja voitot ratkaistaan. Kotipihallasi sijaitseva viheriö houkuttaaa harjoittelemaan ja kilpailemaan, kehittämään taitojasi ja löytämään uusia vahvuuksia peliisi.Silloin kun sinulle itsellesi parhaiten sopii ja keli on kohdillaan.
15-30 minuutin harjoittelu kotipihalla muutaman kerran viikossa vaikuttaa tuloksiisi ja jättää enemmän aikaa perheelle sekä muihin harastuksiin. Kun tiedät harjoitelleesi, vaikutus itseluottamuksen kasvamiseen on erittäin suuri.
Anna-Liisa Tilus oli yksi useista sadoista osallistujista GoExpo Golfissa pidetyssä chippikisassa. Hole in onea metsästettiin Kotipihagolfin tekonurmiviheriöllä
Jarno Juuti

Viheriön ominaisuudet ovat aina ensiluokkaiset
Kotipihan viheriömateriaali vastaa ominaisuuksiltaan ja nopeudeltaan (stimp meter) pitkälti suomalaisten kenttien normeja. Stimp-mitta tekonurmiviheriöllä on noin 9,8 jalkaa.
Etuihin lukeutuu etenkin se, että viheriö on vuodenajasta tai keleistä riippumattama ensiluokkaisessa kunnossa. Pääset harjoittelemaan ja kehittämään taitojasi keväisin ja sateisten tai kylmien jaksojen aikana omalla pihallasi.
Kotipihagolfin viheriöruohon nimike on Pro, viheriön ympärillä oleva ruoho puolestaan Royal.
Tuotekuvaukset ja kuvat löydät täältä Kotipihagolf tuotteet.
Koko perhe harrastaa
Tekonurmipintainen alusta pihallasi on koko perheen yhteinen viihtymiskeskus. Golfin ohella se mahdollistaa muiden pallopelien, leikkien ja aktiviteettien harrastamisen, monipuolistaen ja lisäten perheen kanssa vietettävää laatuaikaa.
Viheriön pinta kestää ahkeraa arkikäyttöä ominaisuuksiaan menettämättä. Perheen illanistujaisten, juhlien ja muiden tilaisuuksien pitopaikkana kotipihasi käyttömahdollisuudet monipuolistuvat ja yhdistävät perhettäsi sekä sidosryhmiäsi toiveittesi mukaisesti.
Perheen pienimmille löytyy vihreällä veralla paljon aktiviteettejä turvallisessa ympäristössä

Tekonurmiviheriö on helppohoitoinen ja pitkäikäinen
Kotipihagolf Oy:n tekonurmimateriaalit ovat laadultaan erinomaisia ja kestäviä. Viheriömateriaaleille annetaan seitsemän vuoden takuu. Viheriö ympäristöineen on kunnossa ja käyttövalmiina heti lumien luonnin tai niiden sulamisen jälkeen.
Hankinnan myötä pihan hoitotoimenpiteet vähenevät merkittävästi. Lehdet ja roskat poistetaan lehtipuhaltimella, haravalla tai harjalla. Tekonurmen voi halutessaan myös pestä tarvittaessa tavallisella pesuaineella.
Nurmipeitteen hoitotoimenpiteet ja ruohon leikkaaminen jäävät tekonurmiviheriön omistajan rutiineista jättäen vapaa-aikaa muihin askareisiin.
Tyylikkyyttä ja arvokkuutta asumiseen
Hyvin suunniteltu ja rakennettu tekonurmiviheriö nostaa asumisviihtyvyyttä ja elämänlaatua. Se parantaa visuaalista ilmettä pihapiirissä, niin sisältä, kuin tontin ulkopuoleltakin katsottuna.
Huoliteltu vaikutelma vaikuttaa asuntosi arvostukseen. Myyntitilanteessa tekonurmiviheriöllä voi olla huomattavakin arvoa nostattava vaikutus.
Tekonurmialue asennettuna tai itse rakennettuna
Mikäli päädyt hankkimaan tekonurmialueen valmiiksi asennettuna, Kotipiha Oy:n kumppani pihakuntoon.fi tekee tarpeesi mukaan projektin käytännössä alusta loppuun.
Asennuspalvelun osa-alueisiin kuuluvat valintasi mukaan:
• pihasuunnittelu
• hiekkatekonurmen asennus
• viherrakentaminen
• kivirakentaminen
• pihan kunnostus- ja huoltotyöt.
Tekonurmialueen asentaminen onnistuu myös omana työnä.
Kotipihagolf antaa ohjeistuksen ja konsultointia asiakkailleen, jotka rakentavat tekonurmiviheriönsä omin voimin.
Tekonurmiviheriöiden yhteydessä oleva valaistus luo tunnelmaa ja pidentää vuorokautista harjoitteluaikaa.

Kotipihagolf auttaa löytämään sopivimman ratkaisun
Tekonurmiviheriön hankinnassa Kotipihagolf tarjoaa kattavan avun materiaalien toimittamisen lisäksi alueen suunnittelussa, sekä tarvittaessa myös rahoituksessa.
Myyntiedustaja avustaa kaikissa käytännön asioissa. Viheriömateriaalit ovat Suomessa ja toimitukset varastolta lähtevät kolmasti viikossa.
Ville Alakärppä: ”Kotipihagolfin palvelu pelaa”
Ville Alakärppä tutustui Kotipihagolfin yrityksen toimintaan kesällä 2019 työskennellessään kesän Jetta-Talo Oy:n palveluksessa Pohjanmaalla Perhossa.

Samalla paikkakunnalla pääkonttoriaan pitävän Kotipihagolfin tekonurmiviheriöt tulivat tutuiksi. 21-vuotias ylioppilasmerkonomi muutti pääkaupunkiseudulle ryhtyen samassa yhteydessä yrityksen myyntiedustajaksi.
”Golfissa minulla käynnistyy kolmas kausi, olen nuori ja innokas lajin harrastaja. Tekonurmiviheriöiden laatu ja toimivuus vakuuttivat minut jo edelliskaudella. Olen todella motivoitunut myymään ja auttamaan asiakkaitamme kaikessa Kotipihagolfin tuotteisiin liittyvissä asioissa”, Alakärppä vakuuttaa.
”Yhteydenottoja ja tarjouspyyntöjä tulee ensisijaisesti sähköpostitse sekä puhelimitse. Henkilökohtainen konsultointi on tässä työssä arvossaan. Yhteydenpito asiakkaan kanssa antaa hänen usein alkuperäiseen ajatukseen räätälöityjä malleja, jotka parantavat lopputulosta ja tekevät siitä kustannustehokkaan”, Alakärppä muistuttaa.
”Minuun kannattaa olla yhteydessä jo silloin, kun tekonurmiviheriö aiheena kiinnostaa, mutta selkeä ajatus on vielä rakentumatta. Henkilökohtainen palvelu on kilpailuvalttimme.”
Alakärppä on nimenä sen verran harvinainen, että kysymys sukujuurista on paikallaan.
”Pohjoisestahan minä olen, Lapin maakunnasta Perämeren rannikolta.Simo on 3000 hengen kunta. Siellä kasvoin, koulut kävin loppuun Oulussa, josta Perhon kautta muutin Helsinkiin töiden ja vanhempien perässä. Alkavalla kaudella pelaan enimmäkseen Keimolassa. Kotipihagolfin osalta työmaatani on koko Suomi”, Ville Alakärppä kertoo haastattelun päätteeksi.