Hyppää sisältöön

19-vuotias ansaitsi PGA Tour -kortin – samaan pystyneet vain Jon Rahm ja Jordan Spieth

Joaquin Niemann saattaa olla golfin seuraava supertähti!

19-vuotias chileläinen Joaquin Niemann teki tempun, johon ovat pystyneet vain todelliset supertähdet. Niemann ansaitsi paikan PGA Tourille keräämällä tarpeeksi pisteitä kahdeksan kutsun aikana.

PGA Tourille on todella vaikea päästä. Kiertueelle päästäkseen on oltava maailmanlistan 50 parhaan joukossa tai ansaittava paikka Web.com -kiertueen kautta. Mutta on olemassa myös oikoreitti, jonka ovat pystyneet käyttää ainoastaan kolme pelaajaa. Tuorein lisäys nimekkääseen kolmikkoon on 19-vuotias chileläinen Joaquin Niemann

Niemann pelasi tämän vuoden US Mastersissa voitettuaan Latin American Amateur -kilpailun. Mastersissa pelit jäivät kahteen kierrokseen, mutta Niemann sai luonnollisesti kutsuja PGA Tourin kilpailuihin. 

Hän sijoittui kuudenneksi Valero Texas Openissa, kahdeksanneksi Colonialin kisassa ja kuudenneksi jälleen Memorialissa. Jaettu viides sija viime viikon kilpailusta varmisti, että Niemann sai kasaan enemmän pisteitä kuin viime vuonna sijalla 125 FedExCupissa ollella pelaajalla. Näin ollen 19-vuotias saa paitsi jatkaa loppukauden ilman kutsuja ja on varmistanut työpaikkansa ensi kaudeksi. 

Samaan temppuun ovat pystyneet ennen chileläistä vain Jordan Spieth (2013) ja Jon Rahm (2016). Niemann ei ole mukana ensi viikon British Openissa, sillä hän jäi paikasta niukasti lyönnin päähän sunnuntaina. 

Niemann voisi hyvin olla tällä hetkellä koulun kesälomalla. Ainoa syy minkä takia hän kiertää nyt ammattilaiskenttiä on, ettei hän päässyt läpi pääsykokeista, jotka tarvittiin opiskelupaikkaan South Florida Universityyn. Niemann ei välttämättä ole käynyt kouluja, mutta hän takoo isoja dollareita tällä hetkellä maailman parhaiden golfareiden keskellä. 

 

Etsi luettavaa