Hyppää sisältöön

Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan Sanomissa: ”Mielikuva golfkentän myrkkymaista ei vastaa alueen maamassojen laatua”

Vantaan Golfpuiston viheriöt ovat palaneen ja niiden pinnat pitää laittaa uusiksi

Vantaan Golfpuiston työmaalla tuskin tarvitaan massiivista maiden siirtoa, sillä pääkaupunkiseudun rakennustyömailta alueelle toimitetun pilaantuneen maan osuus on jäämässä paljon pelättyä pienemmäksi.

Pilaantuneiden maiden osuus konkurssiin menneen Vantaan Golfpuiston kenttätyömaalla on jäämässä pelättyä selvästi pienemmäksi, kirjoittaa Vantaan Sanomat. Kaikkiaan Vantaan Petikossa sijaitsevalle alueelle vietiin kentän rakennustöiden aikaan noin 1,8 miljoonaa kuutiota maata pääkaupunkiseudun rakennustyömailta.

Nyt Vantaan maankäytöstä vastaava apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä sanoi Vantaan Sanomissa, että mielikuva golfkentän myrkkymaista ei vastaa alueen maamassojen laatua ja että tuoreissa tutkimuksissa on ilmennyt vain joitain vähäisiä pitoisuuksien ylityksiä. 

”Niiden osalta riittävä toimenpide on jättää maamassat nykyiseen tilaan”, Penttilä kertoo Vantaan Sanomissa.

Vantaan kaupunki hakeekin nyt maanomistajana Etelä-Suomen aluehallintoviranomaiselta ympäristölupaa alueen ennallistamiseksi ilman, että maita viedään alueelta pois.

Vantaan Sanomien mukaan alueen maamassoista on tehty riskiarvio, jonka perusteella haitta-aineista ei aiheudu merkittäviä kulkeutumis-, terveys- tai ekologisia riskejä ja ettei kohteessa esiinny pilaantuneen maaperän puhdistustarvetta.

Koski tyytyväinen ”yllätyskäänteeseen”

Vantaan Golfpuiston hallituksen puheenjohtaja Jari Koski kertoi GoGolfille olevansa tyytyväinen ”yllätyskäänteeseen”. Hän kuuli asiasta Vantaan Sanomien toimittajalta, joka kysyi uutiseensa Koskelta kommenttia.

Facebookissa hän otti voimakkaammin kantaa Vantaan Sanomien uutiseen.

”Vantaan kaupunki on toiminnallaan ajanut kenttäyhtiön konkurssiin ja yrittänyt kaapata valmiin 9-reikäisen golfkentän itselleen. Nyt alkaa totuus paljastumaan: golfkentälle ei ole tuotu pilaantuneita aineksia ja maamassat on tarkoitus jättää paikoilleen”, hän kirjoitti jakamansa uutislinkin saatetekstinä Facebook-seinällään.

GoGolfille hän antoi maltillisemman lausunnon.

”On sinänsä positiivinen uutinen, että Vantaan kaupungin iso virkamies tulee julki, että uutisointi asiassa ei ole mennyt totuudenmukaisesti”, Koski sanoi.

17 miljoonan korvausvaade edelleen voimassa

Vaikka Vantaan kaupunki hakee nyt lupaa jättää maat alueelle, se tiettävästi vaatii konkurssipesältä edelleen mittavia korvauksia maiden poistamisesta aiheutuvista kustannuksista.

Vantaan kaupungin laskelman perusteella maamassojen poistaminen alueelta maksaisi noin 17 miljoonaa euroa. Se on aiemmin esittänyt konkurssipesälle vastaavansuuruisen korvausvaatimuksen.

”Vaatimus perustuu maamassojen sijoittamiseen asianmukaisesti loppusijoitukseen ja siitä aiheutuviin kustannuksiin”, Penttilä vastasi sähköpostitse GoGolfille. ”Nyt – toivottavan vähäisesti ongelmalliset – massat eivät ole asianmukaisesti läjitettyinä. Vaatimus perustuu siis näiden maamassojen sijoituskustannuksiin toisaalle.”

Vantaan Golfpuisto Oy:n hallituksen entinen puheenjohtaja Jari Koski näkee asiassa ristiriidan.

”Vantaan kaupunki on vaatinut ja toki vaatii jatkossakin yli 17 miljoonaa konkurssipesältä korvausta ylimääräisten maa-alueiden poiskuljettamisesta ja alueen ennallistamisesta. Ainakaan minulla ei ole tietoa, että kaupunki olisi luopunut vaateestaan ja tuskin luopuukaan. Mutta samaan aikaan toisaalla Vantaan kaupunki on uutisen mukaan hakenut ympäristölupaa maamassojen paikalleen jättämiseksi”, hän ihmettelee.

Vuokrasopimuksen purun laillisuus edelleen ratkomatta

Kosken mukaan Vantaan Sanomien tämänpäiväinen juttu maamassojen pienestä pilaantumisasteesta ei ole Vantaan Golfpuiston toimijoiden kannalta ensimmäinen hyvä uutinen jupakassa.

”Etelä-Suomen Ely-keskus antoi jo vuonna 2018 tulvajärvestä lausunnon, että väliaikaisesta tulvimisesta ei ole ollut haittaa alueen luontoarvoille”, Koski sanoi. 

Yksi iso asia on kuitenkin vielä ratkomatta eli se, rikkoiko sittemmin konkurssiin mennyt Vantaan Golfpuisto Oy vuokrasopimusta vastaanottamalla alueelle lupaan nähden liikaa ylijäämämaata. Tähän perustuu myös Vantaan kaupungin mittava korvausvaatimus ylimääräisten maiden toimittamisesta pois Petikosta.

Vantaan Golfpuisto näki, että sillä oli oikeus vastaanottaa maata golfkentän takaysin rakentamista varten, mutta Vantaan kaupunki oli eri mieltä ja purki vuokrasopimuksen.

Kenttäyhtiö riitautti vuokrasopimuksen purun ja myös konkurssipesä on kiistänyt kaupungin vaateet. Asian tutkinta on edelleen kesken.

Kenttä ei rehota, mutta viheriöt pitäisi uusia

Riita maa-alueen hallintaoikeudesta on johtanut siihen, että kentällä ei ole ollut kahteen kauteen toimintaa. Vantaan Golfpuisto ry on yksi Suomen suurimpia golfseuroja, jolla ei ole ollut Vantaan Golfpuisto Oy:n konkurssin jälkeen omaa golfkenttä. Kenttä avattiin heinäkuussa 2017, mutta seuraavana vuonna siellä ei enää päästy pelaamaan.

”Meillä on ollut koko ajan halu, että golfkentälle saataisiin toimija ja että golfseura jatkaisi uuden toimijan kanssa, mutta se on mennyt hitaammin eteenpäin kuin olisin toivonut. Ei ole vieläkään tiedossa, kuka ensi vuonna kenttää siellä pyörittää vai pyörittääkö kukaan”, Koski kertoi.

Vantaan kaupunki on tiettävästi tehnyt golfkentällä perustoimenpiteitä eli ajanut lähinnä ruohoa, eikä kenttä ole päässyt rehottamaan. Kosken mukaan viheriöt ovat kuitenkin palaneet auringossa, ja niiden pinnat pitää rakentaa uudelleen, ennen kuin alueella voidaan jatkaa golfin pelaamista.

Vantaan Sanomien mukaan kaupungin ympäristölupahakemuksessa esitetyt toimenpiteet mahdollistaisivat alueen jatkokäytön joko golfkenttänä tai muussa urheilu-, virkistys- ja vapaa-ajan käytössä. Penttilän mukaan yksi mahdollinen vaihtoehto olisi rakentaa alueelle golfkenttä.

Etsi luettavaa