Hyppää sisältöön

Antti Ahokas kiri rinnalle ja ohi Kivitipussa: ”Tämä oli ainutlaatuinen golftapahtuma”

Antti Ahokas auringonlaskussa lauantai-illan lähimmäs lippua -kilpailussa

Antti Ahokas yllätti Miki Kurosen kuuden lyönnin takaa upealla kierroksella. Vasuri nappasi ensimmäisen kahteen vuoteen ja sai arvokasta itseluottamusta kohden Challenge Tour -kauden loppua.

Antti Ahokas hiipi läpi Kivitippu Pro-Amin kärkikastissa, mutta tuntuvan matkan päässä Miki Kurosesta. Viimeisenä päivänä vasuri ei arkaillut, vaan pelasi seitsemän birdien ja yhden bogin myötä päivän parhaan tuloksen ja nousi Miki Kurosen ohi. 

Kärkipaikalta lähtenyt Kuronen pelasi hyvin fiksun kierroksen ja piti virheet poissa kortista. Vain kaksi bogia viimeisenä päivänä ja koko kisassa tehnyt Kuronen ei yksinkertaisesti saanut sunnuntaina birdieitä sisään. 

”Ahokas pelasi hienosti, pakko nostaa hattua. Itse pelasin ihan hyvin, mutta birdiet eivät vain tänään uponneet”, yhden birdien sunnuntaina tehnyt Kuronen harmitteli. 

Toisen sijan Kuronen jakoi Tuomas Salmisen kanssa, joka pelasi viimeisen päivän toiseksi parhaan tuloksen 68 (-4). ”Pikku-Salmisella” oli vielä viimeisellä väylällä mahdollisuus tasoittaa Ahokkaan tulos, mutta hän ei saanut birdietä tehtyä 18:nnella reiällä. 

”Oli kyllä hieno viikko. Tiesin kyllä, että kisassa on iso potti voittajalle ja se tietenkin lämmittää mieltä ja kukkaroa, mutta se ei ollut syy miksi lähdin. Ollut golfillisesti aika synkkä kesä ja Lipsasen Henkka sai ylipuhuttua Vierumäen jälkeen vähän rennompaan kisaviikkoon mukaan”, Ahokas kertoo automatkalta kotiin. 

Ahokkaan ryhmä voitti myös Pro-Amin perjantaina, joten kyseessä oli tuplavoitto. 

”Koko tapahtuma on järjestetty vähän omalla tyylillä ja kyllä itse nautin koko sydämestä viikosta. Lupasin voittopuheessa, että tulen takaisin heti kun se osuu vain kalenteriin. Erityinen kiitos pitää lähettää myös Mikko Iloselle ja Korhoselle, jotka olivat taas auttamassa suuren hyväntekeväisyyssumman keräämisessä. Nämä on hienoja juttuja”, Ahokas jakaa kiitosta. 

Viimeisenä päivänä Ahokas teki vain oman suorituksen, tilanteesta hän ei juurikaan tiennyt mitään missään vaiheessa. 

”Toivoin vähän tuulisempaa päivää ja se saatiin. Kenttä ei ollut niin birdie-altis kuin se oli kaksi ensimmäistä päivää. Sain vahvan lähdön kuten piti tuolta takamatkalta saada ja pääsi takalenkille hyvistä asemista. Siellä sain muutamat tarvittavat birdiet uppoamaan ja sitten se riittikin voittoon”, Ahokas kertaa viimeisen päivän tapahtumia. 

Antti Ahokas oli kisan ainoa vakituinen CT-pelaaja ja hän päätti lähteä tapahtumaan mukaan vasta Vierumäen Challenge Tourin aikaan. Päätös kannatti, sillä voitosta tuleva shekki on varmasti tervetullut, kuin myös sen tarjoama itseluottamus. 

Ahokas jatkaa matkaa tiistaina kohti Pohjois-Irlantia ja syyskuussa on luvassa ainakin kaksi varmaa CT:n kisaa. 

”Syyskuulle on vielä kaksi varmaa kutsua. Muuten mennään aika viikko kerrallaan miten omalla kategorialla mahtuu peleihin mukaan”, CT:n rankingissa sijalla 54 oleva Ahokas kertoo. 

Etsi luettavaa