Hyppää sisältöön

Amy Olson hole-in-onen verran muita edellä US Openissa – ruotsalaisamatöörit vahvoja avauspäivänä

Amy Olsonin paras saavutus majorissa on toinen sija Evian Chamipionshipissa 2018

28-vuotias yhdysvaltalainen johtaa Teksasissa pelattavaa kauden viimeistä majoria torstain kierroksen jälkeen tuloksella 67,-4.

Naisten US Openissa tehdään historia paitsi myöhäisen ajankohdan, myös kahden eri kentän kentän käyttämisessä 156 osallistujan mahdollistamiseksi naisten vanhimmassa majorissa. Champions Golf Clubin Cypress Creekin kentällä urakkansa aloittanut Amy Olson nousi kärkeen. Päivän kohokohta oli hole in-onet 17:lla, Olsonin kahdeksannella. 

126 metrin matkalta Olson käytti rautakahdeksikkoa tehden ammattilaisuransa toisen holarin. Olson siirty ammattilaiseksi jo 2013, mutta mainion amatööriuran jälkeen voitot ovat kiertäneet häntä.

”Aloittaesani LPGA Tourilla kuvittelin saavuttavani ensimmäisen ykköstilan hyvinkin pian. Se unelma ei vielä ole toteutunut”, kaudella 2009 US Girl´s Juniorin voittanut Olsen kertoi kierroksen jälkeen. 

Ansiolistalla majoreista on kaksi top 10-sijoitusta vuodelta 2018. Näistä huolimatta meneillään olevassa kisassa voittoon asti yltäminen olisi superyllätys. 

Perjantaina Olson kiertää avauspäivänä keskimäärin lyönnin parempia tuloksia tuottanutta Jackrabbit-kenttää.

Toista sijaa lyöntiä heikommalla tuloksella jakaa kolme aasialaispelaajaa. 

12 pelaajaa Skandinaviasta

Kisan peräti yhdeksästä ruotsalaisesta Linnea Ström (-2) sekä amatööri Linn Grant jakavat viidettä sijaa. Länsinaapurin neljästä amatööristä kaksi muutakin on hienosti sijoilla 12. ja 37. Tanskan kolmesta pelaajasta eniten huomiota herättää LET:lla kolme viimeistä kisaansa voittanut Emily Kristen Pedersen, joka kirjautti torstaina tuloksen 75,+4  ja on cut-rajan väärällä puolella.

Linnea Ström on avauspäivän jälkeen US Openisa viidentenä

Linnea Ström on avauspäivän jälkeen US Openisa viidentenä

GETTY IMAGES

Naisten viidestä majorista US Open on neljäs ja viimeinen joka pelataan päättyvällä kaudella, Evian Championship peruttiin.

US Openia hallitsivat emäntämaan pelaajat suvereenisti 1980-luvun lopulle, jolloin Laura Davies (1987) ja Liselotte Neumann (1988) järjestivät itselleen golfuransa huipennuksen voitoillaan. Annika Sörenstam voitti vuosina 1995 ja 1996, sekä toistaiseksi viimeisenä eurooppalaisena myös 2006.

Kilpailun voittaja kuittaa miljoona dollaria.

Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kaikki neljä päivää suorina lähetyksinä. Perjantain lähetysaika on 20.00-01.30

Naisten US Open, tulosseuranta

Etsi luettavaa