Hyppää sisältöön

Aaron Baddeley on käytännössä luonut uransa puttaamalla – siksi näitä kahta drilliä kannattaa kokeilla

Aaron Baddely on yksi maailman parhaita puttaajia.

Kun yksi maailman parhaista puttaajista näyttää mallia, häntä kannattaa katsoa!

Kun puheeksi tulee PGA Tourin parhaat puttaajat, Aaron Baddeleyn nimi nousee yleensä esille. Australialainen peluri onkin kova luu kulmarauta kädessään.

Sanonta Drive for show, putt for dough pitää Baddeleyn tapauksessa todellakin paikkansa, sillä hän on tienannut urallaan yli 20 miljoonaa dollaria, vaikka miehen draivit ovat keskimääräistä selvästi lyhyemmät, eivätkä edes kovinkaan tarkat suhteessa muihin ammattilaisiin.

Mutta kun miehelle antaa putterin käteen tulosta alkaa syntyä. Viime vuonna hän oli PGA Tourin Strokes Gained -puttitilaston kuutonen. Vuosina 2014 ja 2015 hän sijoittui samassa tilastossa ykköseksi ja kakkoseksi.

Toissapäivänä Baddeley teki Instagramiin päivityksen, johon hän oli kuvannut videolle kaksi drilliä, joita hän tekee ylläpitääkseen puttiliikettään.

Baddeleyllä on hieman epäortodoksinen tapa putata, sillä hän käyttää puttiliikkeessä melko voimakkaasti käsivarsiaan pyrkien pitämään lavan mahdollisimman pitkään suorana suhteessa kohdelinjaan. Perinteisempi tapa on tehdä liike enemmän ylävartaloa kiertämällä.

Lavan ohjailu ja voimakas saatto näkyy muun muassa siinä, kuinka vasen käsivarsi ei pysty kiinni kropassa.

Alla olevalla videolla Baddeley on kuvannut ensin kaksi normaalia puttia, yhden edestä ja toisen kohteen suunnasta. Sen jälkeen tulevat drillit. Saat harjoitteet esille, kun klikkaat videokuvassa näkyvää nuolta oikealle.

1) Ensimmäisessä puttidrillissä Baddely puttaa yhdellä kädellä korostetun pitkän saaton. Tarkoituksena on pitää vasen käsivarsi ojennettuna pitkin tähtäyslinjaa, jolloin lapa pysyy suorana. Liike poikkeaa normaalista putista merkittävästi, sillä tässä liike tapahtuu normaaliakin enemmän käsivartta ojentamalla ei ylävartaloa kiertämällä.

2) Toisessa harjoituksessa idea on sama kuin ensimmäisessä: pitää lapa suorana mahdollisimman pitkään. Tällä kertaa Baddeley puttaa kahdella kädellä, mutta alemman käden grippi on hennosti sormilla, jolloin vasemman käden rooli korostuu.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

… & Two of my favorite drills to maintain my stroke when I practice @johnnieobrand @pinecanyongolf @titleist @scottycameron

Henkilön Aaron Baddeley (@badds) jakama julkaisu Touko 9, 2020 kello 10.30 PDT

Baddeleyn drillejä kannattaa kokeilla harjoitusviheriöllä. Pienen harjoittelun jälkeen voit saada jatkossa putit lähtemään paremmin linjaan.

Etsi luettavaa