Hyppää pääsisältöön
Old and Bold -ryhmään klubillaan kuuluva sankari teki toisen holarinsa 61 vuotta ensimmäisen jälkeen
GETTY IMAGES

99-vuotias golfari teki hole-in-onen edellisen ryhmän putatessa viheriöllä: "Hänen olisi pitänyt odottaa"

Australialaiskonkari ei uskonut lyöntinsä mitan riittävän 145 metrin päässä olevalle lipulle. Hänen edellisestä holaristaan oli kulunut 61 vuotta.

Edellä olevan ryhmän jaloille lyöminen on maailmanlaajuinen ongelma. Harvemmin tätä kuitenkaan tapahtuu lyöjän kotikentällä par-kolmosella.

Näin kävi kuitenkin  99-vuotiaalle Hugh Brownille Indooroopilly Golf Clubilla, jolla hän pelaa ystäviensä kanssa keskimäärin kolme kertaa viikossa.

Alamäkeen pelattavalla viidennellä reiällä oli mittaa pelipäivänä noin 140 metriä. Brown tarttui draiveriinsa (kymmensormiotteella) ja antoi mennä, vaikka samaan "Old and Bold" -ryhmään kuuluvia pelaajia oli vielä puttaamassa viheriöllä.

Kahden kuukauden kuluttua 100-vuotiaiden kerhoon liittyvä ei uskonut lyöntinsä riittävän viheriölle asti. Oheisella videolla oman näkemyksensä iloa tuottaneesta tapahtumasta antavat viheriöllä putanneen ryhmän pelaaja sekä sankari, jonka lasku holarijuomien tarjoilusta oli huomattavasti pienempi, kuin hänen 38-vuotiaansa saavuttamansa täysosuman jälkeen.

Lähde: golf.org.au