Hyppää sisältöön

89-vuotias teki kaksi hole in onea kolmen päivän aikana

Howard Freeman löi molemmat holarinsa puumailoilla

Howard Freemanin holareiden arvoa nostaa se, että 89-vuotias veteraani löi ne puumailoilla 119 ja 136 metrin matkoilta.

Tasoituksella 22,7 pelaava Howard Freeman nousi otsikoihin tehtyään kolmen päivän aikana kaksi hole in onea kotikentällään Wooster Country Clubilla Ohiossa.

Toukokuun 16:s päivä hän lähetti pallonsa matkaan 119 metrin matkalta kentän kahdeksannella reiällä puuviitosellaan. Kaksi päivää myöhemmin näyttämönä oli kentän kolmas, 136 metrinen par-kolmonen, jossa Freemanin aseena oli draiveri.

Kahdella holarilla oli yhteismittaa kunnioitettavat 251 metriä.

Toisen holareistaan Freeman teki päivänä, jolloin hän oli mukana ryhmänsä skineissä.

”Tuolla kierroksella jäin hole in onen ansiosta yhden skinin voiton puolelle ja ansaitsin siten yhden dollarin”, Freeman kertoi Akron Beacon-Journalille.

Harold Freemanin kaksi holaria saman viikon aikana 89-vuoden iässsä on rohkaiseva esimerkki ensimmäistä tai viimeistä  ässäänsä metsästäville.

Koskaan ei voi tietää, milloin aurinko alkaa paistaa risukasaan.

Wooster Country Clubin kenttä on yksi USA:n vanhimmista. Sen ensimmäinen yhdeksikkö avattiin vuonna 1903. Freemanin onnistumiset tulivat kuitenkin 1974 käyttöönotetuilla väylillä ( nykyisin 1-9).

Lähde: Golf.com

Etsi luettavaa